Metrolinja pitenee 14 kilometrin uudella, maanalaisella osuudella ja samalla avataan kahdeksan uutta asemaa. Niistä Lauttasaari ja Koivusaari sijaitsevat Helsingissä, ja Keilaniemi, Aalto-yliopisto, Tapiola, Urheilupuisto, Niittykumpu ja Matinkylä Espoossa.
Metroliikenne kulkee lauantaista alkaen kahdella linjalla: Matinkylä–Vuosaari ja Tapiola–Mellunmäki.
Linjojen yhteisellä osuudella Tapiola–Itäkeskus vuoroväli on maanantaista perjantaihin ruuhka-aikaan 2,5 minuuttia, arkisin päivällä ja alkuillasta sekä lauantaisin päivällä 3–4 minuuttia ja muina aikoina 5 minuuttia.
Metroliikenne alkaa aamulla noin kello 5 ja päättyy noin kello 23.30. Sunnuntaisin metroliikenne alkaa tuntia myöhemmin.
Pikkujoulukaudella 17.11.–17.12. metroliikenne kulkee perjantai- ja lauantai-iltoina poikkeuksellisesti kaksi tuntia normaalia pidempään.