Verkkouutiset

Hamina-luokan ohjusvene. LEHTIKUVA / HANDOUT / PUOLSUTUSVOIMAT

Merivoimat käynnistää useita harjoituksia Itämerellä

Ruotsin ja Yhdysvaltojen alukset osallistuvat harjoitteluun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Merivoimat kertoo käynnistävänsä useita harjoituksia pohjoisella Itämerellä ja rannikkoalueilla.

Perjantaina käynnistyvien harjoitusten aikana harjoitellaan tiedotteen mukaan muun muassa meriliikenteen suojaamista, tilannekuvan muodostamista ja jakamista sekä rannikon taistelutehtäviä ja tulenkäyttöä. Harjoittelu jatkuu ensi viikon loppuun asti.

Rannikkoprikaati toteuttaa taisteluosastoharjoituksen Kotkan ja Haminan seudulla sekä ampuu tulevan viikon aikana rannikkotykistöllä ja meritorjuntaohjuksella Hangon alueelta.

Uudenmaan prikaati toteuttaa rannikkotaisteluharjoituksia Syndalenin alueella Hangossa sekä Saaristomerellä. Joukot liikkuvat NH90-helikoptereilla sekä venekalustolla. Harjoituksiin osallistuu myös rannikkojoukkoja ja venekalustoa Ruotsin merivoimien Amfibiorykmentti 1:stä.

Rannikkolaivasto harjoittelee meriliikenteen suojaamista sekä viranomaisyhteistyötä merellä Ahvenanmaan eteläpuolella. Osana harjoittelua Rajavartiolaitos ja Merivoimat toteuttavat yhdessä alustarkastusharjoituksen. Harjoituksiin merellä liittyy lisäksi PASSEX -harjoittelua Ruotsin merivoimien FS Gävlen ja FS Carlskronan sekä Yhdysvaltain USS Gravelyn, USS Gunston Hallin ja USS Kearsargen kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)