Meriteollisuudesta jälleen hyviä uutisia

Rauma Marine Constructions ilmoitti torstaina laajentavansa omistuspohjaansa.

Suomen Teollisuussijoitus Oy, Taaleritehtaan hallinnoima rahasto ja Finda Oy ovat mukana sijoituskierroksella, jonka kautta Rauma Marine Constructions RMC:n osakepääoma nousee lähes 25 miljoonaan euroon.

RMC on suomalainen laivanrakennusyhtiö, joka aloitti toimintansa kesällä 2014 Raumalla Seaside Industry Parkissa. Yhtiö on erikoistunut monitoimimurtajien, matkustaja-autolauttojen ja puolustusvoimien tarvitsemien alusten rakentamiseen. Sen tavoitteena on laajamittaisemman laivanrakennuksen käynnistäminen nyt tehtävien sijoitusten avulla.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Rauman telakkayhtiön omistajapohjan ja toiminnan laajentaminen ovat vahva osoitus suomalaisen meriteollisuuden elinvoimasta ja maailmanluokan osaamisesta myös arktisessa laivanrakennuksessa ja muissa erikoisaluksissa. Rahoitus mahdollistaa myös suurempien laivatilausten toteutuksen Raumalla, arvioi elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.).

– Sijoitukset yhtiöön antavat aihetta uskoon yhtiön potentiaalista, sen osaamisesta ja kyvystä toimia joustavasti muun muassa vaativilla arktisen alueen sekä erikoisalusmarkkinoilla, Rehn jatkaa.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin mukaan (ps.) RMC:n suunnitelma aloittaa jälleen laajamittaisen laivanrakennus Raumalla tuo toteutuessaan hyviä uutisia alueen meriteollisuusammattilaisille.

– Se tarkoittaisi vähintään satoja uusia työpaikkoja, erityisesti telakan alihankintaverkostoon. Pitkät perinteet ja vahva alueellinen tuki luovat uskoa hankkeen onnistumiseen, sanoo Lindström.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan Helsingin ja Turun telakoiden täydet tilauskirjat tarjoavat Rauman telakalle erinomaisen mahdollisuuden saada jatkossa myös matkustaja-autolauttatilauksia. Tällä hetkellä Rauma on Helsingin telakan ohella ainoa vähintään keskikokoisiin jäänmurtajiin keskittyvä telakka.

Mainos