Hajonta barometrin vastaajien kesken on kuitenkin edelleen suurta. Tulevaisuus nähdään positiivisena, mistä osoituksena on tulevia suhdanteita kuvaavan saldoluvun vaihtuminen negatiivisesta positiiviseksi. Polttoaineen hinnan romahdus näkyy alentuneina rahtihintoina.
Tiedot ilmenevät Turun yliopiston Brahea-keskuksen merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksen yhteydessä toimivan Shortsea Promotion Centerin julkaisemasta Varustamobarometristä 2015, joka kartoittaa varustamoalan ylimmän johdon näkemyksiä merikuljetusten ja varustamoalan kehityksestä.
Kuljetuskysynnän saldoluku on edelleen negatiivinen eli heikkenemistä kuvaava. Saldoluvun ennakoidaan kuitenkin kasvavan seuraavan 12 kuukauden aikana hieman positiiviseksi.
Vientikuljetusten osalta suhdanne näyttää elpymisen merkkejä ja tulevaisuuden odotukset ovat muuttuneet usean vuoden tauon jälkeen positiivisiksi. Tuontikuljetusten ennusteessa on nähtävissä pientä laskua.
Merikuljetusmarkkinoiden kilpailu on edelleen kireää: toteutuneen kauden saldoluku on täysin sama kuin viime vuonna. Vastauksissa on nyt enemmän hajontaa, ja viidennes vastaajista on sitä mieltä, että kilpailu merikuljetusmarkkinoilla on kiristynyt huomattavasti.
Merikuljetusrahtien hintoja kuvaava saldoluku on laskenut viime vuodesta ja ennusteen mukaan rahtihinnat pysyvät ennallaan seuraavan 12 kuukauden aikana.
Viime vuonna alkanut polttoaineen hinnan lasku on jatkunut, ja siihen viittaava saldoluku on varustamobarometrin historian selvästi korkein. Polttoaineen hinnan odotetaan seuraavan 12 kuukauden aikana joko pysyvän ennallaan tai nousevan jonkun verran.
Viime vuoden oleelliseen nousuun verrattuna varustamoiden liikevaihdon saldoluku on hieman laskenut. Alan yleinen suhdannetilanne on vaikuttanut eri lailla eri yrityksiin, joihinkin positiivisesti ja joihinkin varustamoihin negatiivisesti. Saldoluku on kuitenkin edelleen keskimääräisesti liikevaihdon nousua kuvaava eli positiivinen.
Varustamoiden kapasiteetin käyttöastetta kuvaava saldoluku ja ennusteet ovat lähes muuttumattomia. Talouden yleinen epävarmuus sekä huono hintakehitys olivat edellisen vuoden tapaan merkittävimmät kasvun esteet. Kolmantena esteenä oli kysynnän riittämättömyys.
Tutkimus toteutettiin verkkokyselynä lokakuussa. Kysely lähetettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa suomalaisten varustamojen lisäksi Suomen meriliikenteen kannalta oleellisille ulkomaisille varustamoille. Kriteerinä on, että varustamot kuljettavat rahtitavaraa ulkomaan liikenteessä.