Verkkouutiset

Merikaapelin asennuslaiva Ile de Brehat työssään. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Merikaapeleiden turvasta eduskuntakysely – aineisto on nähtävillä

Jukka Kopra haluaa kriittisten kaapeleiden sijaintitiedon avoimuuden rajaamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra on jättänyt kirjallisen kysymyksen kriittisten merikaapeleiden turvallisuuden parantamisesta.

– Ulkomaille suuntautuvat tietoliikenneyhteydet ovat Suomen huoltovarmuuden kannalta elintärkeitä. Merenpohjassa sijaitsevien merikaapelien välityksellä kulkee lähes kaikki kansainvälinen viestintä. Kansallinen turvallisuus ja kyberturvallisuuteen liittyvät kysymykset ovat olleet merkityksellisiä kaapeliverkkoja rakennettaessa ja kehitettäessä, kysymyksessä todetaan.

– Kaikki tärkeimmät reitit on varmistettu, ja kriittisiä runkoverkkoyhteyksiä on esimerkiksi teleoperaattoreiden toimesta turvattu toisistaan riippumattomilla kaapeleilla.

Traficom antoi viime vuonna määräyksen, jolla kiristettiin merkittävästi merikaapeleiden suojaamista niiden rantautumiskohdissa. Vaatimuksia perusteltiin viestintäpalveluiden ja kansainvälisten yhteyksien merkityksellä.

Kaapeleiden erittäin tarkka sijainti onkin löydettävissä, kysymyksessä todetaan. Taustalla on direktiivi, joka on Suomessa implementoitu laiksi paikkatietoinfrastruktuurista. Ehtoja aineiston katselulle ei ole asetettu.

– Esimerkiksi Tanskassa ja Virossa kyseistä direktiiviä ei ole ilmeisesti samalla tavalla implementoitu, koska vastaavaa avointa kaapeleiden sijainnin kertovaa tietopankkia ei ole. Suomessa on nyt ehdottoman tärkeää, että tästä otetaan opiksi eikä uusien kaapeleiden sijaintia nykyisellä tarkkuudella enää kerrota, Jukka Kopra toteaa.

– Kriittistä infraa ja kansallista turvallisuutta on Suomessa suojeltava nykyistä paremmin. Merikaapeleiden turvaamiseksi tarvittavat muutokset onkin tehtävä pikaisesti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)