Lisäksi parlamentti pyysi päätöslauselmassaan jäsenmaita tutkimaan väitteet EU-maiden alueiden käytöstä ja asettamaan syytteeseen operaatioissa mukana olleet.
Yhdysvaltojen senaatin viime joulukuussa julkaisema selvitys ”paljastaa uusia tosiasioita, jotka vahvistavat väitteitä, joiden mukaan jotkut EU:n jäsenvaltiot, niiden viranomaiset ja virkamiehet sekä tiedustelu- ja turvallisuuspalvelujen agentit olivat osallisina CIA:n salaisia pidätyksiä ja poikkeuksellisia luovutuksia koskevassa ohjelmassa toisinaan korruption eli huomattavien rahasummien pohjalta, joita CIA maksoi heidän yhteistyöstään”, päätöslauselmassa todetaan.
Näiden paljastusten myötä parlamentti kehottaa sen kansalaisvapauksista, ulkoasioista ja ihmisoikeuksista vastaavia valiokuntia jatkamaan Euroopan maiden alueen epäiltyä käyttöä CIA:n vankikuljetuksiin ja laittomaan vankien säilyttämiseen koskevaa tutkimusta. Valiokuntien pitäisi raportoida löydöksistä täysistunnolle vuoden kuluessa.
Osana tutkimusta olisi järjestettävä tiedonhankintamatka niiden EU-maihin, joissa salaisia pidätyskeskuksia on väitetty olleen. Lisäksi valiokuntien tulisi kerätä kaikki asiaankuuluvat tiedot ja todisteet mahdollisista lahjuksista tai muista korruptiotoimista, jotka liittyvät CIA:n ohjelmaan.
Loppu rankaisemattomuudelle
Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuspalvelun NSA:n ja eräiden EU-maiden salaisten palvelujen laajamittaiset valvontaohjelmat ovat paljastaneet, että CIA:n ohjelmaa koskeva “rankaisematta jättämisen ilmapiiri on mahdollistanut perusoikeusrikkomusten jatkumisen”, päätöslauselmassa todetaan.
Parlamentti kehottaa Yhdysvaltoja tutkimaan CIA:n ohjelmasta aiheutuneita lukuisia ihmisoikeusrikkomuksia sekä tekemään yhteistyötä EU:n jäsenvaltioiden kanssa.
Parlamentti pyytää myös Yhdysvaltoja vastaamaan kaikkiin CIA:n ohjelmaan liittyvien tietojen saantia, vankien luovuttamista tai uhreille maksettavia korvauksia koskeviin pyyntöihin.
EU:n osalta parlamentin jäsenet ovat huolissaan kansallisten parlamentaaristen ja oikeudellisten tutkimusten aikana ilmenneistä esteistä, valtiosalaisuuden väärinkäytöstä ja siitä, että rikosmenettelyjä on lopetettu asiakirjojen aiheettomasta turvallisuusluokittelusta johtuen.
Parlamentti kehottaakin jäsenmaita tutkimaan väitteet, joiden mukaan heidän alueellaan oli salaisia vankiloita, ja asettamaan syytteeseen kyseisissä operaatioissa mukana olleet.
Niin ikään EU-parlamentti tuomitsee päätöslauselmassaan “julmat kuulustelukäytännöt”, jotka ovat ominaisia näille laittomille terrorismintorjuntaoperaatioille.
Parlamentti on toistuvasti vaatinut toteuttamaan tutkimuksia EU-maiden yhteistyöstä CIA:n salaisia pidätyksiä ja poikkeuksellisia luovituksia koskevan ohjelman kanssa.