Kolme suomalaismeppiä on sitä mieltä, että laaja vapaakauppasopimus TTIP syntyy tämän vuoden aikana EU-komission ja Yhdysvaltain hallituksen kaavailujen mukaan ennen Barack Obaman presidenttikauden päättymistä.
Helsingin Sanomat haastatteli mepit ja kysyi heiltä vapaakauppasopimuksesta.
– Emme vielä tiedä, miten eräitä hyvin keskeisiä asioita ratkaistaan, toteaa Nils Torvalds (r.) Helsingin Sanomille.
EU:n kauppakomissaari Cecilia Malmströmin mukaan moni vaikea kysymys on vielä auki. Hän uskoo kuitenkin, että sopimus on mahdollista saavuttaa tämän vuoden loppuun mennessä. Neuvotteluiden 13. kierros käynnistyy ensi maanantaina.
TTIP-sopimus pyrkii helpottamaan osapuolten yritysten markkinoillepääsyä, yhtenäistämään EU:n ja Yhdysvaltain välisiä tuotestandardeja sekä laskemaan tullimaksuja.
– Kannatan lähtökohtaisesti transatlanttista yhteistyötä. On suomalaisten yritysten etu, jos pääsemme Yhdysvaltojen kanssa sopimukseen yhteisistä standardeista, toteaa Henna Virkkunen (kok.).
Merja Kyllönen (vas.) on eri mieltä:
– TTIP:ssä Euroopalla tai Suomella ei ole juurikaan voitettavaa mutta paljon hävittävää. Kyseessä on sekasopimus, joka estää luomasta parempia standardeja työntekijöiden ja ympäristön suojeluun, sekä palveluiden palauttamisen julkiseksi tuotannoksi.
Liisa Jaakonsaaren (sd.) mukaan vapaakauppa ja liberaali talousajattelu kärsivät tällä hetkellä vakavista uskottavuusongelmista.
– Jos TTIP-sopu syntyy, se menee vaativaan ratifiointimyllyyn sekä Yhdysvalloissa että EU:n jäsenmaissa ja EU-parlamentissa. Teen lopullisen päätöksen kannastani vasta, kun valmis teksti tuodaan parlamentin nähtäväksi, Jaakonsaari sanoo.
Jussi Halla-aho (ps.) uskoo sopimuksen syntyvän pian. Hänen mukaansa suomalaisyrityksillekin syntyisi uusia mahdollisuuksia, jos Yhdysvallat taipuisi avaamaan julkiset hankintansa eurooppalaiskilpailulle.
– Ongelmakohtia ovat esimerkiksi riitojen ratkaisumekanismi ja investointisuoja. Monet pelkäävät niiden johtavan siihen, että suuryritykset pystyvät vaikuttamaan epäterveellä tavalla EU-maiden lainsäädäntöön, Halla-aho sanoo.
Paavo Väyrysen (kesk.) ja Hannu Takkulan (kesk.) mukaan TTIP-sopimus ei synny ikinä.
– En usko Yhdysvaltojen olevan valmis sitoutumaan komission tällä hetkellä neuvotteluissa asettamiin ehtoihin, Takkula sanoo.