Työttömäksi jäävä EU-parlamentaarikon avustaja saa EU:lta työttömyyskorvausta 60 prosenttia palkasta 12 kuukauden ajan. Korkeimmillaan avustajan palkka voi olla 7 740 euroa kuukaudessa, jonka perusteella korvausta voi saada 4 644 euroa kuukaudessa, kertoo Euractiv.
Tosin kaikkein korkeinta korvausta maksetaan vain puoli vuotta. Sen jälkeen otetaan käyttöön leikkuri, joka rajoittaa korvauksen 2 076 euroon kuukaudessa.
Jos avustaja ei vuoden työttömyyden jälkeen ole löytänyt töitä, korvaus putoaa 45 prosenttiin kolmannen työvuoden palkasta. Kolmantena vuonna korvaus laskee 30 prosenttiin.
Etuudet koskevat Brysselissä, Strasbourgissa ja Luxemburgissa työskenteleviä avustajia.
Avustajien palkkahaitari on 2 933–7 740 euroa kuukaudessa. Keskimäärin he saavat palkkaa 5 166 euroa.
Avustajien oikeus EU:n työttömyyskorvauksiin parani vuonna 2008, kun heidän tulkittiin olevan EU-parlamentin virkamiehiä eikä enää meppien toimikaudeksi palkattuja työntekijöitä.
Asia on ajankohtainen, koska puolet EU-parlamentaarikoista vaihtui kevään EU-vaaleissa. Osa avustajista saa töitä uusilta mepeiltä, osa joutuu etsimään muita töitä.





