”Menette sammutetuin lyhdyin vaaleihin – vaarantaa kuluttajansuojan”

Nykyinen eduskunta kävi viimeisimpiin kuuluvan debattinsa rakennepoliittisen ohjelman toteutumisesta.

Kiivaaksi yltyneen väittelyn alkutahdeilla kokoomuksen Arto Satonen pyysi keskustaa antamaan ”edes pienen vinkin”, miten puolue aikoo toteuttaa 200 000 uutta työpaikkaa. Satosen mukaan kokoomus on omasta puolestaan kertonut siihen välttämättömät asiat.

Keskustan Kimmo Tiilikaisen mukaan kansalaiset kysyvät, miten Suomen tilanne voi olla mahdollista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kun kuuntelin pääministeri (Alexander) Stubb teidän puhettanne, niin tuli vähän sellainen ajatus, että te, kokoomus ja muu hallitus, elätte niin kuin vähän omassa maailmassanne, Tiilikainen sanoi.

– Mikä uskottavuus, pääministeri, teidän mielestänne teidän puheillanne on?

Rkp:n Mikaela Nylanderin mukaan oppositio kaatoi toisen asteen rakenneuudistuksen maanantaina. Nyt keskusta kuitenkin sanoo vievänsä uudistusta eteenpäin.

– Nyt, edustaja Tiilikainen, olisi syytä olla hiukan konkreettisempi ja ennen kaikkea rehellinen. Kysynkin mitä tulette tekemään toisen asteen uudistuksen eteenpäin viemiseksi?

Kokoomuksen Kimmo Sasin mukaan ”hallitus on yrittänyt uudistaa Suomea, mutta te (oppositio) ette ole lainkaan auttaneet siinä. Te olette kaataneet täällä rakennepaketteja”.

– Ei ole päästy vielä maaliin asti. Kysynkin keskustalta: teillä on viisi pointtia joita te vaaditte – muun muassa 200 000 uutta työpaikkaa – mutta ei ensimmäistäkään keinoa, miten aiotte tehdä sen. Kokoomuksella on selvä rakenneohjelma seuraavalle kaudelle. Nyt tarvitaan konkreettisia ehdotuksia – te olette menossa sammutetuin lyhdyin vaaleihin ja se vaarantaa kuluttajansuojan, Kimmo Sasi sanoi.

Keskustan Kimmo Tiilikainen vastasi Rkp:n Nylanderille lukemalla lukion rehtorilta saatua viestiä, jossa kerrottiin, mitä pitäisi tehdä.

Tiilikaisen lukiessa rehtorin viestiä Ben Zyskowicz (kok.) huusi väliin ”kerrankin konkreettista”.

– Edustaja Zyskowicz. Tämä on arvostetun lukion rehtorin toimintaohje, jota minä kunnioitan. Ehkä te ette sivistyspuolueena kunnioita heitä, Tiilikainen suuttui.

Sekasotku jäi

Rkp:n Mikael Nylander vastasi arvostavansa rehtorin viestiä, mutta haluavansa kuulla, miten keskusta tulee viemään asiaa eteenpäin.

Poimintoja videosisällöistämme

– Tämä hallituksen paketti ei kelvannut teille. Säästöt jäävät voimaan, säästövaatimukset, mutta tiekartta ei kelvannut. Minusta on ihan kohtuullista kertoa nyt Suomen kansalle: miten te viette tätä uudistusta eteenpäin, Nylander ihmetteli.

Keskustan Tuomo Puumala totesi Rkp:n olevan tekemässä ”260 miljoonan euron leikkauksia 1,7 miljardin euron päälle kokoomusjohtoisessa hallituksessa”. Puumalan mukaan keskusta onnistui estämään säästöistä 70 miljoonaa euroa. ”Tämä on kuva koulutuspolitiikan sekavuudesta tällä vaalikaudella”.

Nylander sanoi yhä, että keskustan on selkeyttä halutessaan kerrottava, miten he etenevät. Puumala vastasi kertoneensa pari viikkoa sitten välikysymyskeskustelussa keskustan kolmikohtaisen vaihtoehdon yhdeksän puheenvuoron ajan.

Kokoomuksen Pauli Kiuru huomautti Tuomo Puumalan listaan kuuluvan ”puretaan koulutuksen päällekkäisyyksiä”.

– Eikö juuri siihen ollut tällä hallituksen esityksellä tarkoitus pyrkiäkin, ja te kävelitte sieltä valiokunnan huoneesta pois viime viikon perjantaina ja päätösvalta meni. Mitä jäi? Sekasotku, Pauli Kiuru totesi keskustalle.

Sdp:n Tuula Peltosen mukaan ”alkaa selvitä pikku hiljaa, että oppositiossa ei ole edes tutustuttu tähän lakiesitykseen riittävän hyvin”.

– Te ette ymmärrä, että kaatamalla tämän järjestämislakiesityksen olette luoneet tilanteen, että meidän on pakko tulevaisuudessa mennä merkittävään aloituspaikkojen vähentämiseen sekä lukiokoulutuksen yksikköhintojen laskemiseen. Olette nimenomaan puuttumassa hyvin vahvalla kädellä pienten maaseutukoulujen tilanteeseen, Peltonen arvosteli keskustaa.

Pääministerin mukaan hallitus ei ole vielä päättänyt toisen asteen koulutusta eli lukioita ja ammattikouluja koskevan lakipaketin kohtalosta. Opetusministeri Krista Kiuru (sd.) sanoo esittäneensä rahoituslain vetämistä pois. Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) toivoo asiasta neuvoteltavan pian.

Mainos