Tyytyväisimpiä ovat Suomen Apteekkariliiton mukaan iäkkäät asiakkaat, jotka myös asioivat apteekeissa muita useammin. Asiakkaat saa tyytyväisiksi erityisesti apteekkien palvelualttius, ammattitaito ja asiantuntijuus.
Tyytymättömyyttä aiheuttavaksi tekijäksi mainittiin useimmin jonotus tai hidas palvelu, liiton tiedotteessa kerrotaan. 43 prosenttia vastaajista ei osannut mainita yhtään tyytymättömyyttä aiheuttavaa tekijää.
Enemmän kuin yhdeksän kymmenestä suomalaisesta pitää liiton mukaan apteekkeja luotettavina, asiantuntevina, turvallisina, rehellisinä ja vastuullisina yrityksinä.
Apteekkien määrää pitää riittävänä 92 prosenttia ja aukioloaikoja 77 prosenttia suomalaisista.
Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Suomen Apteekkariliiton toimeksiannosta toukokuussa. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 001 iältään 18–79-vuotiasta suomalaista, jotka asioivat apteekissa vähintään muutaman kerran vuodessa. Virhemarginaali on 3,2 prosenttia suuntaansa.