– SDP vastustaa työehtojen polkemista ja kannattaa työntekijöiden reilua kohtelua. Siitä eilen kyse. Tässä ei mitään uutta eikä ihmeellistä, Antti Rinne toteaa twitterissä.
SDP:n puheenjohtaja selittää pienimuotoista some-kohua herättänyttä tviittiä. Sosialidemokraattien twitter-tilillä julkaistiin lauantaina alta löytyvä Antti Rinteen piikkiin laitettu lausunto puheenjohtajan Jyväskylässä pitämästä puheesta.
– Pääsääntönä tulee olla työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu. Meidän tulee ehkäistä kilpailua palkoilla ja työsuhteen eduilla, SDP tviittasi.
Sittemmin poistettu kommentti kirvoitti heti runsaasti vastalauseita ja keskustelua.
– Murheellista – ettei @AnttiRinnepj tule edes ajatelleeksi että yritykset kilpailevat työntekijöistä – hyvillä työsuhde-eduilla, kokoomuksen kansanedustaja ja entinen SDP:n jäsen, taloustieteilijä Juhana Vartiainen esimerkiksi totesi.
SDP jakoi myöhemmin linkin Rinteen koko puheeseen ja totesi, että tviitissä on typo eli kirjoitusvirhe ja kyse ”oli työsuhteiden ehdoista ja palkkojen dumppaamisesta”. Koko sitaatti löytyy Rinteen puheesta. Osa kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti:
– Tiedämme, että EU:n neljästä vapaudesta – ihmisten, tavaroiden, pääomien ja palveluiden vapaasta liikkuvuudesta – pääomat ja tavarat liikkuvat sisämarkkinoilla, mutta työvoiman liikkuvuudessa asiat ovat toisin. Pääsääntönä tulee olla työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu. Meidän tulee ehkäistä kilpailua palkoilla ja työsuhteen ehdoilla. Työsuojelussa haluamme kunnianhimoiset ja korkeatasoiset standardit koko unionin alueella. Me haluamme kieltää nollasopimukset joka puolella Eurooppaa ja taata työaikadirektiivin toteutumisen.
SDP:n linjauksista nousi viimeksi poru viikko sitten, kun Antti Rinne totesi puolueen kesäkokouksessa, että SDP tulee esittämään ”joukon konkreettisia keinoja, joilla suomalaiset saadaan uudelleen synnytystalkoisiin”.
Sanavalinta keräsi kritiikkiä omiltakin. Esimerkiksi pitkän linjan demaripoliitikko, entinen ministeri ja europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari totesi sen tuovan mieleen natsi-Saksan kansallissosialismin.
Antti Rinne kuvaili sunnuntaina Iltalehdessä julkaistussa pitkässä haastattelussaan omien heittelevän SDP:ssä puukkoja. Hänen mukaansa se vaikuttaa puolueen julkikuvaan ja kannatukseen.
– Niillä, jotka näitä puukkoja heittelevät ja sivaltelevat selän takana piilossa, on ihan oma agendansa – se on vahingoittaa sosialidemokraattista puoluetta. Ja se on huono agenda, Rinne sanoi.