Viestinnän keskusliitto VKL pyytää Yleisradion hallintoneuvostoa tekemään oma-aloitteisesti hankkeesta ennakkoarvioinnin. Muussa tapauksessa VKL itse hakee ennakkoarviointia.
– Yleisradio toteuttaa julkisen palvelun tehtävää Yle-verolla rahoitettuna. Ennakkoarviointi tarvitaan sen selvittämiseksi, kuuluuko Ylen osallistuminen hankkeeseen julkisen palvelun piiriin, sanoo Viestinnän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Pekka Soini.
– Kannatamme lämpimästi uusien kasvuyritysten syntymistä media-alalle. Startupien tukemiseen yhteiskunta on kuitenkin rakentanut aivan omat kanavansa, joihin Yleisradio ei nähdäkseni kuulu, toteaa puolestaan VKL:n toimitusjohtaja Valtteri Niiranen.
Yle ja startup-kiihdyttämö Nestholma ovat kertovat aloittavansa syksyllä ohjelman, jonka tarkoitus on saada kotimaisia tai muualta Suomeen tulevia kasvuyrityksiä hyödyntämään mediasisältöjä. Yle tarjoaa yrityksille media-, sisältö- ja teknologia-asiantuntijuutta sekä tiloja. Kiihdyttämössä on mukana myös Elisa.
VKL:n mielestä Yleisradiolle ohjattavien verorahojen käytössä pitäisi painottaa sellaisia tärkeiksi katsottavia mediapalveluja, joita markkinoilla ei muuten ole tarjolla.