Mauri Pekkarinen HS:lle: Ilon olisi pitänyt kestää kolme vuotta

Ykkösehdokas kertoo kieltäytyneensä valtiovarainministerin tehtävästä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Europarlamentaarikko Mauri Pekkarinen (kesk.) kertoo Helsingin Sanomille kieltäyneensä valtiovarainministerin tehtävästä. HS:n tietojen mukaan Pekkarinen olisi ollut entisen valtiovarainministerin ja keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin ykkösehdokas.

Mauri Pekkarinen kertoo kieltäytyneensä erityisesti tehtävän kestoon liittyvän epävarmuuden takia.

– Niistä keskeisin oli se, että minulla olisi pitänyt olla varmuus sen ilon kestävän kolme vuotta, Pekkarinen sanoo HS:lle.

Pekkarinen sanoo harkinneensa ministeriksi ryhtymistä vakavissaan. Lähtökohtaisesti hän on kuitenkin suhtautunut asiaan kielteisesti.

Uusi valtiovarainministeri valitaan tänään maanantaina keskustan puoluehallituksen, eduskuntaryhmän ja europarlamentaarikkojen kokouksessa entisen ministerin Katri Kulmunin erottua tehtävästä.

Vahvimmiksi nousijoiksi on spekuloitu eduskunnan puhemiestä Matti Vanhasta, puolustusministeri Antti Kaikkosta ja elinkeinoministeri Mika Lintilää. Kaikkonen ilmoitti lauantaina kieltäytyvänsä tehtävästä. Myös Matti Vanhanen on jo todennut Ylelle kieltäytyvänsä tehtävästä. Myös sunnuntaina Vanhanen sanoi HS:n haastattelussa, että hänen aiempi kantansa olisi edelleen voimassa. Hän ei kuitenkaan sanonut lähtökohtaisesti asialle ei.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
EU

Selvitäänkö me tästä?

Me selviämme, kunhan tajuamme, ettei keskinäinen riitely ja syyllisten etsiminen auta mitään, Jari Lindström uskoo näkökulmassaan.

EU

Selvitäänkö me tästä?

Me selviämme, kunhan tajuamme, ettei keskinäinen riitely ja syyllisten etsiminen auta mitään, Jari Lindström uskoo näkökulmassaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)