Matti Vanhanen: Tätä oikeutta ei meiltä lakoilla viedä

Keskustan ryhmäpuhujan mukaan eduskunta odottaa saavansa käsittelyyn lakiesityksen irtisanomislaista.

Keskustan kansanedustaja Matti Vanhasen mukaan työllistämiskynnyksen alentaminen parantaa työttömän ja pienyrittäjän asemaa.

− He eivät ole edustettuina työmarkkinaneuvotteluissa. Poliittisen päättäjän on pidettävä huoli heistäkin. Hallituksen ainoa tavoite on uusien työpaikkojen mahdollistaminen, Matti Vanhanen totesi keskustan ryhmäpuheenvuorossa hallituksen tiedonannon yhteydessä.

Hän puolustaa hallituksen päätöstä tehdä työllisyyspolitiikastaan tiedonanto.

− Koska hallituksen valmistelu kestää vielä viikkoja ja sen jälkeen eduskunnan käsittely varmasti pari kuukautta, olisi kohtuutonta, että sivulliset ja kansantaloutemme kärsisivät lakkoaallosta ennakoimattoman ajan. Nyt on tärkeä sanoa, että hallitus ja sen jälkeen eduskunta tekevät niille kuuluvaa lainsäädäntötyötä riippumatta lakoista, hän sanoo.

− Valmistelussa on kuultu eri näkemyksiä ja eduskunnan käsittelyyn kuuluu sekä ay-liikkeen että pienten yritysten kuuleminen. Kaiken tämän jälkeen asiassa tehdään päätös. Näin toimii edustuksellinen kansanvalta, Vanhanen lisää.

Hänen mukaansa keskusta ei odota, että liitot lopettaisivat poliittiset lakkonsa huomiseen äänestykseen.

− Mutta huomisen jälkeen ne tietävät, että eduskunta odottaa saavansa käsiteltäväksi lakiehdotuksen eikä tätä oikeutta meiltä lakoilla viedä. Se olisi vaarallinen ennakkotapaus.

Äänestäessään tiedonannon puolesta keskusta edellyttää Vanhasen mukaan, että hallitus tuo eduskunnalle valmistelemansa lakiehdotuksen.

− Tämän viikon maltillinen mutta yksiselitteisen määrätietoinen viesti kaikille osapuolille on, että kansanvaltaista järjestelmää ohjataan tästä talosta − ei tämän talon ulkopuolelta, Vanhanen sanoo.

Mainos