– Se ikkuna taitaa olla järjestöjen omasta tahdosta aika kapea, Matti Vanhanen sanoi MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa.
Hän huomautti, että työmarkkinajärjestöille on haluttu antaa mahdollisuus esittää omia vaihtoehtoisia keinoja kilpailukykykuilun umpeen kuromiseksi viidellä prosentilla. Hallitus kuitenkin jatkaa pakkolakien valmistelua.
Yhteiskuntasopimusneuvottelut päättyivät keskiviikkona tuloksettomina. Se tarkoittaa, että hallitus on toteuttamassa tavoitellun viiden prosentin työvoimakustannusten alentamisen suhteessa keskeisiin kilpailijamaihin pakkolaeilla.
Niihin sisältyvät lomarahojen leikkaaminen 30 prosentilla, vuosiloman rajoittaminen maksimissaan kuuteen viikkoon, ensimmäisen sairaspäivän muuttaminen palkattomaksi sekä loppiaisen ja helatorstain muuttaminen palkattomiksi vapaapäiviksi.
Hallituksen pakkolait on tarkoitus tuoda eduskuntaan helmikuussa.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtman arvioi samassa lähetyksessä pakkolakien kaatuvan perustuslaillisiin ongelmiin.