Matti Vanhanen Kauhajoki-lehdelle: Palveluseteli toisi säästöjä ja joustavuutta

Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen kannustaa kuntia hyödyntämään palveluseteleitä esimerkiksi hoito- ja hoivapalveluiden hankinnassa yksityisiltä yrityksiltä.

Ex-pääministeri Matti Vanhanen uskoo palveluseteli-mallin tuovan säästöjä ja joustavuutta kunnille.

Vanhasen mukaan hyvinvointipalveluiden kysyntä ja tarve kasvaa väestön ikääntymisen myötä. Tämä luo uusia mahdollisuuksia alan yrityksille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Yritys voi hoitaa esimerkiksi jollain kylällä vanhusten kotipalvelua, mistä se saa tulon palvelusetelin kautta. Samalla yritys voi tarjota ruoka- tai muuta palvelua vaikkapa lapsiperheelle, joka voi palvelua käyttäessään hyödyntää kotitalousvähennystä, hän sanoo Kauhajoki-lehden haastattelussa.

Kuntakentällä on hänen mielestään nähtävissä ideologisuutta palveluiden yksityistämisratkaisuissa. Harva kunta omistaa enää esimerkiksi traktorikaivureita tai hoitaa itse kuljetuspalveluitaan, vaan ne on jo aikoja sitten siirretty yksityisen sektorin hoidettavaksi. Toisaalta kunnissa suhtaudutaan nihkeästi vastaavaan malliin vaikkapa terveyssektorilla.

– Samalla unohdetaan, että maassa on yli 10 000 terveysalan yritystä, joissa on osaavia ihmisiä ja työn laatu kunnossa verrattuna julkiseen sektoriin.

Mainos