Matti Vanhanen HBL:lle: Poliitikoista tullut kertakäyttöisiä

Eduskunnan puhemiehen mukaan kompromissien teko on vaikeutunut identiteettipolitiikan myötä.

Eduskunnan puhemies Matti Vanhasen (kesk.) mukaan poliitikkojen ripeä vaihtuminen saattaa heikentää politiikan kollektiivista muistia, uutisoi Hufvudstadsbladet.

Vanhasen mukaan poliitikkojen kasvot kuluvat yhä nopeammin ja vaihdosten tahti on kiristynyt.

– Se johtaa siihen, että uraikkuna poliittiselle johtajuudelle on vain joitakin vuosia. Yritysjohtajista sanotaan, että he ovat parhaimmillaan konkurssin jälkeen, mutta se ei päde poliitikkoihin. Jos saa oman tilaisuutensa kolmekymppisenä ja kuluu loppuun nopeasti, on jäljellä kymmenkunta vuotta työuraa, joita ei politiikassa päästä hyödyntämään, Vanhanen sanoo.

– Poliitikoista on tullut kertakäyttötavaraa. Se vahingoittaa erityisesti kansainvälisiä suhteita, joiden rakentamiseen yksittäiseltä henkilöltä menee monta vuotta, Vanhanen jatkaa.

Vanhasen mukaan politiikan kulttuuri on muuttunut 2010-luvulla. Puhemiehen mukaan identiteettipolitiikka pakottaa poliitikot pitämään tiukasti kiinni näkemyksistään, jotta heitä ei tuomita vääriksi todistajiksi.

– Aikaisemmin puhuttiin siitä, että elämme kuplassa. Se mitä näemme nyt, on sukua sille, mutta käsittelee enemmän sitä, että yksilö alkaa määritellä itsensä pinnalla olevien, identiteettikysymyksiksi koettujen asioiden, kautta.

– Se johtaa tilanteeseen, jossa on pakotettu menemään näkemyksiensä kanssa varsin pitkälle, jotta näyttää uskottavalta suhteessa identiteettiinsä. Se vaikeuttaa kompromissien tekoa, Vanhanen sanoo.

Mainos