Matti Vanhanen haluaa nähdä toimittajien vastaukset vaalikoneisiin

Entinen pääministeri ehdottaa toimitusten jäsenten vastaavan julkisesti oman mediansa vaalikonekysymyksiin.

Takaisin eduskuntaan pyrkivä entinen pääministeri, entinen keskustan puheenjohtaja ja Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen kirjoittaa blogissaan vaalikoneista.

Vanhanen kertoo vaalikoneeseen vastatessaan saaneensa mieleensä Matti Apusen ehdotuksen siitä, että toimittajat kertoisivat puoluekantansa taustainformaatioksi lukijoille.

Mainos - sisältö jatkuu alla
Mainos - sisältö jatkuu alla

”Toimittajat eivät ole Apusen ehdotuksesta pitäneet. Voisiko ehdotusta kehittää siten, että toimituksen jäsenet vastaisivat julkisesti oman mediansa vaalikonekysymyksiin? Jättäisivät puoluekannan siitä pois, mutta asiakannat näkyisivät. Toimittajat tekevät vaalijuttuja kyselyjensä pohjalta ja ihmisten medialukutaidon kannalta olisi edistysaskel, kun samalla nähtäisiin mikä on toimittajan henkilökohtainen asennoituminen kyseiseen aiheeseen”, Matti Vanhanen kirjoittaa.

”Minusta tämä ei heikentäisi toimittajan objektiivisuutta – päinvastoin jopa korostaisi sitä. Hänellä olisi ehkä tarve näyttää, että hän tarkastelee aihetta avoimin silmin riippumatta omasta henkilökohtaisesta mielipiteestään”.

Vanhasen mukaan ”samalla toimittajat havaitsisivat, että kysymyksiin ei ole aina yksiselitteistä vastausta. Todellisuus on usein pelkistävää kärjistämistä moninaisempaa”.

Mainos