Euroopan parlamentti hyväksyi televiestintää koskevan lakipaketin tiistaina.
Mietinnön esittelijä, espanjalainen Pilar del Castillo (EPP) totesi ennen äänestystä, että kaikki kuluttajat, yritykset ja organisaatiot ovat odottaneet verkkovierailun lisämaksujen poistumista pitkään.
Uusien sääntöjen myötä verkkovierailujen eli toisessa EU-maassa matkapuhelimella soittamisen, tekstiviestien lähettämisen ja mobiiliverkon käyttämisen lisämaksut poistuvat EU-maissa 15. kesäkuuta 2017.
Jo tätä ennen hintoja alennetaan. Ensi vuoden huhtikuun viimeisestä päivästä alkaen verkkovierailun lisämaksu saavat olla puheluissa enintään 5 senttiä minuutilta. Tekstiviestiä kohden lisämaksu saa olla enintään 2 senttia, ja tiedonsiirrossa sallitaan enintään 5 senttiä megatavua kohden.
Saapuvien puheluiden vastaanotosta perittävän lisämaksun enimmäismäärästä päätetään myöhemmin tämän vuoden aikana. Puhelun vastaanottamisen odotetaan olevan myös jatkossa huomattavasti soittamista edullisempaa.
Kansalliset viestintäviranomaiset voivat kuitenkin myöntää poikkeustilanteissa operaattoreille luvan periä kohtuullisen lisämaksun kulujen kattamiseksi.