Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan maksullisen majoituksen sisältäneitä matkoja tehtiin 1,8 miljoonaa, mikä oli 18 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Matkojen määrä Uudellemaalle lisääntyi 31 prosenttia, Pohjois-Pohjanmaalle 62 prosenttia ja Pirkanmaalle 42 prosenttia. Matkojen määrä Lappiin väheni 13 prosenttia.
Kotimaassa yöpymisen sisältäneitä vapaa-ajanmatkoja tehtiin tammi-huhtikuussa 7,3 miljoonaa. Luvussa mukana ovat ilmaismajoitusmatkat.
Thaimaa, Kanarian saaret ja Venäjä menettivät suosiotaan
Espanjaan matkoja suuntautui alkuvuodesta 243 000, näistä 65 prosenttia Kanariansaarille. Kanariansaarten matkojen määrä väheni kuitenkin 21 prosenttia vuodentakaisesta
Thaimaahan tehtiin 76 000 matkaa. Matkojen määrä väheni 22 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta.
Myös Venäjälle suuntautuva matkailu supistui. Yöpymisen kohdemaassa sisältäneet matkat Venäjälle vähenivät 26 prosenttia.
Viron ja Ruotsin suosio sen sijaan kasvoi edellisvuoden keväästä. Alkuvuonna vapaa-ajanmatkoja Viroon suuntautui 709 000 ja Ruotsiin 466 000.
Viime vuonna Italiaan tehtyjen matkojen määrä lisääntyi 22 prosenttia ja tänä vuonna tammi-maaliskuussa matkojen määrä lisääntyi taas 22 prosenttia. Iso-Britanniaan tehtyjen matkojen määrä lisääntyi alkuvuonna 40 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta.
Ulkomaille tehtiin tammi-huhtikuussa 2,5 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa. Vapaa-ajanmatkailu ulkomaille kuitenkin kasvoi vain hienoisesti edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Tammi-maaliskuussa 15–84-vuotiaat suomalaiset tekivät yhteensä 11,4 miljoonaa matkaa, kun mukaan lasketaan kaikki kotimaan ja ulkomaan vapaa-ajanmatkat sekä työ- ja kokousmatkat.