Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan suomalaiset matkustivat touko-elokuussa ahkerasti Keski-Eurooppaan, minne matkoja tehtiin 20 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Välimerenmaista Kreikka ja Turkki kasvattivat suosiotaan. Myös Viroon tehtyjen matkojen määrä lisääntyi viimevuodesta.
Kotimaassa maksullisen majoituksen sisältäneitä matkoja tehtiin vain hiukan enemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana.
Vuoden toisella kolmanneksella 15–84-vuotiaat suomalaiset tekivät noin 15 miljoonaa matkaa, kun lasketaan yhteen kotimaan ja ulkomaan vapaa-ajanmatkat sekä työ- ja kokousmatkat.
Kotimaassa yöpymisen sisältäneitä vapaa-ajanmatkoja tehtiin touko-elokuussa lähes 11 miljoonaa. Ilmaismajoitusmatkoja näistä oli 8 miljoonaa
Heinäkuu on Tilastokeskuksen mukaan perinteisesti kesäkuukausien suosituin matkustuskuukausi. Tänä vuonna heinäkuussa tehtiin vajaa miljoona kotimaanmatkaa, joiden aikana yövyttiin maksullisessa majoituksessa.
Heinäkuu oli kuitenkin kotimaanmatkailun liiketoiminnan näkökulmasta heikohko. Heinäkuussa tehtyjen maksullisen majoituksen matkojen määrä jäi alle miljoonan viimeksi vuonna 2009.
Ulkomaille tehtiin touko-elokuussa kaikkiaan 3,1 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa. Lukuun on laskettu mukaan yöpymisen kohdemaassa sisältäneet matkat, risteilyt ja päivämatkat.