MaRan sesonkikyselyyn vastanneista yrityksistä 60 prosenttia arvioi pikkujoulumyynnin kasvavan edellisvuoteen verrattuna. Yrityksistä 34 prosenttia ennakoi myynnin pysyvän edellisvuoden tasolla. Vain kuusi prosenttia arvioi myynnin laskevan.
Pääosin marraskuulle ajoittuva pikkujoulusesonki on matkailu- ja ravintola-alan suurin yksittäinen sesonki. Pikkujoulusesonkina alkoholin myynti kasvaa normaaliin verrattuna 10–15 prosenttia. Myös ruokamyynti kasvaa huomattavasti.
Ruoan osuus ravintoloiden myynnistä on kasvanut anniskelumyynnin pitkään jatkuneen laskun vuoksi. Myös pikkujoulusesonkina ravintoloiden myynnin kasvu perustuu suurelta osin lisääntyvään ruokamyyntiin.
– Pikkujoulumyynti kasvaa tänä sesonkina selvästi. Kasvuodotukset kertovat suomalaisten yritysten parantuneesta taloustilanteesta, sanoo MaRan ekonomisti Jouni Vihmo.
Suomen hitaasta talouskasvusta huolimatta matkailu- ja ravintola-alan myynti on kehittynyt hyvin koko kuluvan vuoden. Tammi-syyskuussa liikevaihto kasvoi noin viisi prosenttia. Myynnin ennakoidaan kasvavan koko loppuvuoden.
MaRan sesonkikyselyyn vastasi 194 MaRan jäsenyritystä, jotka edustavat alan liikevaihdosta noin kolmasosaa.