Matemaattinen malli tukemaan ympäristöpäätöksiä

Helsingin yliopistossa on kehitetty päätöstyökaluja, joiden avulla asiantuntijat voivat antaa pätevämpiä neuvoja esimerkiksi kalakannoista. Vastaavanlaisia on jo käytössä esimerkiksi lääkäreiden päätöksentekoa tukemassa.

Ympäristöalan päätöksiin liittyy paljon epävarmuuksia, joita ei perinteisesti oteta huomioon. Päätösanalyysi on systemaattinen lähestymistapa, jonka avulla päätöstilanteesta luodaan matemaattinen malli.

– Hyvin rakennettu ja erilaiset epävarmuustekijät huomioonottava malli on tärkeä apu päätöksenteossa, sanoo Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa väittelevä Teppo Juntunen.

Juntunen on hionut bayesilaista päätösanalyysiä erilaisista ympäristöasioista päättävien tarpeisiin. Hän on esimerkiksi rakentanut mallin pohjan ja rantavesien ulkopuolisessa vapaassa vedessä elävien kalakantojen arviointiin Suomenlahdella ja mallin kalakantojen arviointiin silloin, kun tietoa on saatavilla hyvin vähän.

Juntunen teki myös mallin, jonka avulla voidaan huomioida epävarmuuksia ympäristön arvottamiseen liittyvissä tutkimuksissa.

– Ympäristön arvottaminen on lisääntynyt, ja tuloksia käytetään suoraan päätöksenteossa. Siksi on tärkeää, että myös epävarmuudet otetaan rahallisissa arvioissa huomioon, Juntunen toteaa väitöstiedotteessaan.

Ympäristöalalla ei epävarmuuspohjaista bayesilaista päätösanalyysiä vielä juurikaan ole suoraan päättäjien käytössä. Monet tutkijoiden mallit kuitenkin perustuvat näihin menetelmiin, ja niiden tuloksia käytetään tieteellisen neuvonannon pohjana.

Juntusen mukaan parhaat tulokset saadaan, kun asioita katsotaan monelta kannalta.

– Laadukkaan päätösanalyysin tekeminen ympäristöalalla vaatiikin monitieteellisyyttä ja yhteistyötä, Juntunen toteaa.

MMM, DI Teppo Juntusen väitöskirja Steps towards comprehensive Bayesian decision analysis in fisheries and environmental management tarkastetaan lauantaina 30. marrskuuta 10 Helsingin yliopistossa.

Mainos