Maskisuositus muuttuu: Tämä on uusi ohje

Kasvomaskia tulisi jatkossa käyttää oman harkinnan mukaan.
THL:n mukaan tilaisuuksien järjestäjät ja muut toimijat voivat antaa jatkossa omia maskisuosituksiaan. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
THL:n mukaan tilaisuuksien järjestäjät ja muut toimijat voivat antaa jatkossa omia maskisuosituksiaan. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on päivittänyt kansallista kasvomaskisuositusta.

Kasvomaskia tulisi jatkossa käyttää oman harkintansa mukaan. THL suosittelee käyttöä erityisesti henkilöille, joilla ei ole koronavirusrokotusta. Maskin käytöstä on hyötyä varsinkin julkisissa sisätiloissa, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan.

Käyttöä suositellaan lisäksi julkisessa liikenteessä, sillä matkustajamäärien odotetaan kasvavan nopeasti valtakunnallisen etätyösuosituksen päättyessä 15. lokakuuta.

Erilaisten tilaisuuksien järjestäjät ja muut toimijat voivat antaa omia maskisuosituksiaan, jotka koskevat heidän omia tilojaan. Myös alueelliset viranomaiset voivat antaa aluetta koskevia suosituksia epidemiatilanteen mukaisesti.

Työpaikkojen maskisuosituksista vastaavat työnantajat. Asiantuntijana toimii Työterveyslaitos.

Ylilääkäri Otto Helve totesi tiedotustilaisuudessa, että uuden linjauksen voimassaoloaika on edellistä lyhyempi. Asiaa arvioidaan uudelleen, kun kansallista rokotuskattavuutta koskeva tavoite saavutetaan mahdollisesti lokakuun lopulla tai marraskuun alkupuolella.

Mainos