[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”mars-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Yhdysvaltain avaruusjärjestö NASA on ilmoittanut missioksi toteuttaa miehitetty lento Marsiin 2030-luvun aikana. Kesäisen kongressimatkani ehdottomasti kiehtovin anti oli NASA:n tutkija Grace Douglasin luento siitä, mitä kaikkea astronauttien ruokahuollossa pitää ottaa huomioon tällä tulevalla, noin 3 vuotta kestävällä matkalla.
Tällä hetkellä tyypillinen avaruuslentäjien työrupeama avaruudessa on ollut esimerkiksi kuuden kuukauden työskentelyjakso kansainvälisellä avaruusasemalla (International Space Station – ISS) 350 kilometrin päässä maan pinnalta. Asemalla astronauteilla, kosmonauteilla, taikonauteilla ja muilla heidän kansainvälisillä kollegoillaan on ruokavarasto, jota täydennetään säännöllisesti maasta tulevilla huoltolennoilla. Esimerkiksi puolen vuoden komennuksen aikana avaruuslentäjät saavat nauttia tyypillisesti noin 200 erilaisesta nimikkeestä useasta eri kategoriasta: aamupaloista, pakastekuivatusta lihasta ja kalasta, lisukkeista, kasviksista ja keitoista, hedelmistä ja pähkinöistä, jälkiruoista ja välipaloista sekä juomista.
Pääosin pakkaskuivatut ruoat kostutetaan syötäviksi ennen niiden nauttimista. ISS:lla työskentelevät saavat kuitenkin toisinaan nauttia erikoislähetyksistä, jolloin ruokapaketeissa on myös itse kunkin lempiruokia. Himoittu pitsa tai pelmeni, tuore omena tai kuppi kahvia tekee varmaan eetvarttia siellä keskellä tyhjyyttä.
Avaruuslentäjien ruoat on suunniteltu tarkkaan sillä niiden pitää olla paitsi varmasti turvallisia (avaruusasemalla ei ole mukava potea ruokamyrkytystä), niiden tulee tarjota varmuudella kaikki ravintoaineet, joita ihminen tarvitsee. Tämä tarkoittaa myös sitä, että ruoan pitää sisältää paitsi oikea määrä kaikkia tunnettuja ravintoaineita, myös ne ravintoaineet, joita me emme vielä edes tiedä tarvitsemamme. Tämä on yksi syy siihen, miksi avaruuslentäjät saavat avaruusasemalla mahdollisimman tavallista, kotoista ruokaa.
Toinen syy kotoisuuteen on se, että ruoan pitää olla … noh … mahdollisimman kotoista. Ruokavalion suunnittelussa otetaankin mahdollisuuksien mukaan huomioon astronauttien lempiruokia ja ruokatoivomuksia, ja myös ruokailuhetki on tärkeä. Sen tulisi olla mahdollisuuksien mukaan yhteinen, ja ruoka syödään tavallisilla aterimilla vaikkakin usein suoraan avatusta vakuumipakkauksesta ja harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta kypsentämättä. Ei siis kuitenkaan ihan toiveiden mukainen ruokailuhetki.
Ruokanautintoa heikentää myös se, että ruokien aistinvaraiset ominaisuudet muuttuvat painottomassa tilassa. Siellä ruoan aromit eivät nouse nenäontelossa ylöspäin ja hajureseptoreille niin kuin ne maassa tapaavat tehdä, vaan leviävät tasaisesti ympäröivään tilaan. Aistitkaan eivät toimi ihan samalla tavalla kuin maan vetovoimakentässä, sillä kehon nesteet jakautuvat painottomassa tilassa eri tavalla kuin maan pinnalla. Tämä vaikuttaa esimerkiksi hajuaisti toimintaan.
Vielä 2008 avaruuslentäjien paino ja lihasmassa putosi viitisen prosenttia avaruustyörupeaman aikana, koska ruoka ei vain maistunut niin hyvin kuin sen olisi pitänyt maistua. Muutos voi tuntua pieneltä, mutta avaruusasemalla työskentelijöiltä vaaditaan maksimaalinen henkinen ja fyysinen suorituskyky, eikä siellä laihtumista katsota hyvällä. Jos paino putoaa ja lihasmassa vähenee puolessa vuodessa viisi prosenttia, tekee kolmen vuoden avaruusdieetti pahaa jälkeä.
ISS kiertää maata noin 350 kilometrin etäisyydellä, joten sinne huolto- ja täydennyslentoja on suhteellisen helppo järjestää. Matka jatkuu tästä eteenpäin ensin lähellä kuuta sijaitsevalle DSG-asemalle (Deep Space Gateway). Tämän välietapin kohti naapuriplaneettaa on suunniteltu valmistuvan 2020-luvun lopulla. Sinnekään ei huoltolentoja enää pystytä järjestämään läheskään yhtä tiheään kuin ISS:lle. Ruokahuolto tulee entistä haasteellisemmaksi, kun matka jatkuu lähimmälle planeetalle, runsaan 54 miljoonan kilometrin päässä sijaitsevalle Mars-planeetalle. Mitä syödä matkalla sinne ja takaisin? Se ei ole ainoa, eikä varmaan hankalinkaan haaste, mutta matkalaisille kuitenkin elintärkeä.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1565512723717{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”mars-02″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Ensimmäinen haaste on, koko kolmen vuoden ruokavarasto täytyy ottaa mukaan jo lennolle lähtiessä. Ruoantuotanto avaruudessa on toistaiseksi ollut epävarmaa, ja sato sattumanvaraista. Teknologian kehittyessä arvokasta ravintoa saadaan varmaankin kasvatettua myös matkalla, mutta se ei voi olla pääasiallinen ravinnon lähde. Kaloreita ei myöskään saa pakattua ihan olemattoman pieneen tilaan: grammasta rasvaa saa energiaa 9 kcal, ja samasta määrästä hiilihydraattia tai proteiinia 4 kcal.
Ravintosuositusten mukaan esimerkiksi 70 kg painavan henkilön energiantarve on noin 2000 kcal/vrk, jolloin hänen tulisi nauttia päivittäin esimerkiksi 300 grammaa hiilihydraatteja, 90 grammaa rasvoja ja 100 g proteiinia eli pelkästään energiaravintoaineita noin 490 grammaa päivässä. Kolmen vuoden avaruusmatkalle pitää siis ottaa mukaan reilut 500 kiloa ruokaa per lentäjä. Määrä on todennäköisesti tätä suurempi, sillä avaruuslentäjän energiantarve on varmasti suurempi kuin keskiverto toimistotyöläisen.
Toinen haaste on ruokien ravintoaineiden säilyvyys matkan aikana. Matka-aluksessa ei ole jääkaappeja, joten vitamiinien on säilyttävä vakuumipakatuissa pakkaskuivatuissa tuotteissa huoneenlämmössä kolmen vuoden ajan. Toistaiseksi esimerkiksi C-vitamiinitasot ovat avaruusruoissa laskeneet kolmen vuoden säilytyksen aikana tyypillisesti puoleen, joissakin tapauksissa jopa neljännekseen alkuperäisistä pitoisuuksista. Keripukkiin ei ole Marsissa varaa, joten vitamiinit pitää saada säilymään nykyistä paremmin.
Kolmas haaste on ruoan maittavuus. Kuinka saada ruoat ja ruokavalio pysymään koko kolmen vuoden Mars-matkan ajan niin houkuttelevana, että se tarjoaa paitsi kaikki tarvittavat ravintoaineet, myös mahdollisimman paljon ruoan ja ruokailun tarjoamaa henkistä ravintoa matkaajille? Tai kuten NASA:n Grace Douglas totesi: ”Pienen avaruusaluksen ulkopuolella on vihamielinen, tuhoava ympäristö. Ruoka ja ruokailu on tärkeä paitsi aistinautintoa myös turvallisuuden ja hallinnan tunnetta tuottava arkinen toimi.” Niinpä avaruuslentäjät saavat syödäkseen mahdollisimman tavallisia ruokia. Sellaisia kuten gratinoitua parsakaalia, grillattua kanaa, tomaattia ja artisokkaa, lihamureketta, meksikolaista munakokkelia ja pinaattimuhennosta. Kaikki tietysti pakastekuivattuina.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]
[vc_row][vc_column][vc_column_text][avatar user=”anu-hopia” size=”medium” align=”center”]Anu Hopia on elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Turun yliopistossa. Kirjoittanut ja luennoinut kokkauksen kemiasta 1990-luvun puolesta välistä.[/avatar][/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]
Lisää Anu Hopian ruoka-artikkeleita
[verkkojulkaisut tag=”anuhopia”]