Verkkouutiset

Opportunity-luotaimen ottama kuva Endeavour-kraatterin reunalta. / NASA/JPL-Caltech/Cornell Univ./Arizona State Univ.

Marsiin matkaavat astronautit voidaan ehkä asettaa horrokseen

Tutkijat vaivuttivat jyrsijät keinotekoiseen horrokseen ääniaaltoja lähettävän laitteen avulla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suunnitelluille Mars-lennoille osallistuvat henkilöt voidaan mahdollisesti asettaa horrosmaiseen tilaan matkan ajaksi.

Tutkijat kokeilivat ilmiötä hiirillä ja rotilla, joiden aivoihin kohdistettiin ultraääniä hibernaation eli talvihorroksen kaltaisen olotilan aikaansaamiseksi.

Tekniikan toivotaan toimivan tulevaisuudessa myös ihmisillä. Siitä voisi olla hyötyä avaruuslentojen ohella lääketieteessä, jos kriittisessä tilassa olevia potilaita voitaisiin asettaa horroksenkaltaiseen tilaan.

LiveScience-sivuston mukaan ultraäänet kohdistettiin aivojen alueelle, joka säätelee aineenvaihduntaa ja ruumiinlämpöä. Hiirien ja rottien ruumiinlämpö saatiin laskemaan noin 3,5 astetta, minkä lisäksi pulssi hidastui ja hapenkulutus väheni. Evoluution myötä kehittynyt horrostila auttaa eläimiä selviämään talven kaltaisista jaksoista, jolloin ruokaa on saatavilla vähemmän.

Tutkijat uskovat, että samankaltainen tila voidaan saada aikaan ihmiskehossa turvallisesti ja ilman invasiivisia toimenpiteitä. Tutkimus on julkaistu Nature Metabolism -tiedelehdessä.

– Jos teknologian soveltaminen ihmisissä onnistuu, tarjoaisi tämä merkittäviä mahdollisuuksia lääketieteelle erityisesti infarktien kaltaisissa hengenvaarallisissa tilanteissa, tutkimusta johtanut Washingtonin yliopiston apulaisprofessori Hong Chen sanoo.

Eläinkokeessa jyrsijöille laitettu ”hattu” sai ne välittömästi horrosmaiseen tilaan. Ultraääniä toistettiin, kun hiiren tai rotan ruumiinlämpö oli nousemassa tietyn rajan yli. Horrosta pystyttiin jatkamaan 24 tuntia ilman haittavaikutuksia. Normaali ruumiinlämpö ja aktiivisuustaso palautuivat alle 1,5 tunnissa laitteen poiskytkemisen jälkeen.

Hong Chenin mukaan vastaavien laitteiden soveltamista ihmiskäyttöön on vielä selvitettävä jatkotutkimuksissa.

– Voisimme kuvitella tilanteen, jossa astronautit pitävät kypärän kaltaista laitetta, jonka toiminta kohdistuisi hypotalamukseen. Se voisi tuottaa horroksen kaltaisen tilan, Hong Chen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)