[rev_slider alias=”markkinatalouden-menestystarina” mode=”header”][/rev_slider]Ennen 1990-luvun suuren laman alkamista Suomea kuvattiin Pohjolan Japaniksi. Sillä viitattiin Suomen taianomaiseen nousuun köyhästä maatalousmaasta yhdeksi bruttokansantuotteella mitattuna vauraimmista länsimaista. Japanin tarina on monin tavoin samanlainen kuin Suomen tarina.
Suomen itsenäisyyden tarina on edelleen talouden menestystarina, vaikka tällä hetkellä maa painiikin alhaisen työllisyyden, ikääntymisen ja pysyvän julkisen talouden alijäämän ongelmien kanssa, kuten Japanikin.
Mielenkiintoista on, että niin Suomen kuin Japaninkin talousmenestyksen tarinoissa keskeisin sysäys menestykselle ei tullut maiden omasta aloitteesta, vaan siitä oli kiittäminen ulkopuolista apua. Japanin kohdalla menestyksen taikasauvaa heilautti Yhdysvallat, joka toisen maailmansodan jälkeen pakotti maan vapauttamaan elinkeinot ja avaamaan kaupan. Suomen kohdalla samasta asiasta on kiittäminen Venäjää.
Valtiotieteiden tohtori Olli Poropudas osoitti väitöskirjassaan, että Suomen taloudellisen menetyksen lähtölaukaus on poikkeuksellisen tarkasti ajoitettavissa yhteen ajan hetkeen. Ei siis ole välttämättä aivan väärin, että Suomen pääkaupungin ytimessä keskeisimmällä paikalla on venäläisen tsaarin patsas. Kyseistä tsaaria nimittäin on pitkälti kiittäminen siitä, että Suomen taloudesta tuli seuraavalla vuosisadalla menestystarina.
Kyseessä oli liberaalina pidetyn tsaari Aleksanteri II:n Suomen vierailu vuonna 1856. Tuolloin hyväksyttiin uudistusohjelma, jonka keskeinen tavoite oli elinkeinojen vapauttaminen.
Suomi oli tuohon saakka enimmäkseen omavaraistalous. Maaseudulla viljeltiin ja valmistettiin vaatteet omiin tarpeisiin. Rannikkokaupungeissa kauppaa saivat käydä vain porvarit.
Ulkomaankaupalle oli olemassa olevat vientireitit. Tervaa ja puutavaraa oli viety jo kauan. Kotimarkkinoita ei kuitenkaan elinkeinojen luvanvaraisuuden takia ollut.
Tähän tuli muutos Aleksanteri II:n myötä. Kauppaa alettiin vähitellen käydä kulutustavaroilla ja kotimaahan syntyi toimivat sisämarkkinat. Omistusoikeus vahvistui maaseudulla toteutetun isojaon myötä. Tiloista tuli suurempia, ja niiden oheen alkoi muotoutua teollista toimintaa.
Postilaitoksen ja junayhteyksien myötä Suomeen syntyi hyvä infrastruktuuri, joka edesauttoi kaupankäyntiä. Seuraavan vuosisadan kasvun kannalta keskeistä oli kansakoulun synty ja kasvavat sisäänottomäärät yliopistoihin.
Aleksanteri II:n hyväksynnällä Suomi sai myös oman valuuttansa, markan. 1870-luvulla Suomi siirtyi kultakantaan, mikä saattoi edesauttaa ulkomaankauppaa muiden kultavaluuttojen maiden kanssa, mutta siunaukselliseksi oma valuuttapolitiikka osoittautui seuraavalla vuosisadalla, kun devalvaatio onnistui esimerkiksi pelastamaan Suomen suurelta 1930-luvun lamalta.
[rev_slider alias=”suomen-talouskasvun-vaiheet”][/rev_slider]
Perusteet Suomen kasvulle luotiin Aleksanteri II:n aikana. Tämä näkyy investointiasteen rajuna nousuna 1800-luvun lopulla.
Suomeen suuntautui kuitenkin hyvin vähän ulkomaisia investointeja. Suurta omistajuutta ei ollut. Erilaiset tekniikat tulivat teollisuuteen tuliaisina muualta. Esimerkiksi Finlaysonilla sytytettiin maailman ensimmäiset sähkövalot, kun Thomas Alva Edisonin opissa ollut tehtaanomistajan poika Carl von Nottbeck toi Edisonin kehittämät sähkölamput Suomeen.
Finlaysonin valot oli esimerkki siitä, miten tuottavuus Suomessa kehittyi. Emeritusprofessori Riitta Hjerppe kuvasi kirjassaan Kasvun vuosisata (1990) Suomen tuottavuuden kasvua teollistumisen vaiheessa ennen kaikkea onnistuneeksi kopioinniksi. Pieniä yrityksiä ja tehtaita oli paljon. Omaa innovaatiotoimintaa ei juuri ollut. Sen sijaan muualla, esimerkiksi Saksassa tai Isossa-Britanniassa jo kokeiltuja innovaatioita tuotiin tuliaisina Suomeen.
Koska markkinat olivat kilpailulliset, parhaimmat innovaatiot otettiin nopeasti käyttöön myös muissa tehtaissa ja tuottavuutta heikosti parantavat innovaatiot jäivät sikseen.
Suomalainen insinööri ei ollut tunnettu erityisestä kyvystään luoda uusia vempaimia, vaan millintarkasta hyvästä kopiointityöstä. Koneita tuotiin ulkomaille Suomeen tutkittaviksi ja purettaviksi osiin, jotta niitä osattaisiin valmistaa itse. Tämä oli suomalaisen konepajateollisuuden perusta. Kyseessä oli sama perusta, mille Japanin talousihme rakentui toisen maailmansodan jälkeen tai Kiinan talouskasvu 1980-luvulta lähtien.
Yhteistä näiden maiden kehitykselle on se, että ne ovat lähteneet kaukaa takamatkalta köyhistä oloista. Niissä on rakennettu hyvä infrastruktuuri, vakaa poliittinen järjestelmä, tehokas koulutusjärjestelmä ja kilpailulliset markkinat.
Kiinaan ja Japaniin nähden Suomen nousu vauraaksi kehittyneeksi maaksi on kuitenkin ollut pitkäaikaisempaa ja tasaisempaa.
1920-luku oli Suomessa merkittävää investointien ja koneiden kehittämisen aikaa. Toisen maailmasodan jälkeistä kasvupyrähdystä edesauttoi se, että 1930-luvun suuri maailmanlaajuinen lama ei Suomessa tuntunut niin pahasti. Vaikutukset jäivät lyhyeksi, kun Suomi vielä devalvoi markan aikaisessa vaiheessa. Itsenäinen rahapolitiikka osoittautui myös 1950-luvulla kilpailukykyä suhteessa ulkomaihin vahvistavaksi tekijäksi, kun Suomi devalvoi valuuttaansa useaan otteeseen.
Suomen kouluhistoriaa on leimannut myytti siitä, että sotakorvaukset olisivat olleet Suomen pelastus, joka pakotti kehittämään etenkin metalliteollisuutta. Hjerppe on osoittanut, että itse asiassa investoinnit metalliteollisuuden kehittämiseen tehtiin jo ennen sotia ja Suomi oli tuotantotavoiltaan hyvin ajassa kiinni sotien jälkeen.
Jos valtio ei olisi tilannut esimerkiksi laivoja (joista iso osa oli jo rakennettu) sotakorvauksiksi Neuvostoliittoon, ne olisi myyty muualle. Kysyntää nimittäin jälleenrakennuksen aikaisessa maailmassa riitti. Avoin, ulkomaankauppaa käyvä, tietyillä aloilla hyvin teollistunut Suomi otti kaiken irti jälleenrakennuksen ajasta. Suomi myös onnistui ottamaan kaiken irti siitä, että kauppaväylät olivat auki niin itään kuin länteenkin.
Suomen sodanjälkeinen menestys on ennen kaikkea nojannut sille markkinatalouden ja yksityisomistuksen perustalle, joka luotiin 1850-luvun aikaisessa Suomen suuriruhtinaskunnassa.
Sotien jälkeinen teollistumisen jatkuminen ja kaupungistuminen tarkoitti myös, että pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakentamiseen oli varaa. Sosiaalipalveluiden kehittäminen myös edesauttoi työn tarjonnan kehittymistä naisten tullessa laajemmin työmarkkinoille sekä palvelusektorin nopeampaa kehittymistä.
2010-luvulla Suomessa ollaan tilanteessa, jossa teollisuudessa on edelleen kilpailulliset markkinat. Maailma on kuitenkin muuttunut, eikä teollisuuden tuottavuuden kasvu enää riitä ylläpitämään talouskasvua. Painopiste on siirtynyt palveluihin. Suomen rakenteet on edelleen viritetty vakaaseen ja pääomavaltaiseen teollisuuteen, eikä joustavuutta löydy riittävästi palvelusektorille.
Suomi on alkanut kärsiä Japanin taudista. Teollisuuden teknologia on huippuunsa viritettyä, mutta tuottavuuden kasvu on pysähtynyt. Hyvinvoinnin perusta Suomessa on edelleen olemassa.