Aula lopettaa työnsä huhtikuun 2014 lopussa.
– Olen ollut innolla rakentamassa Suomeen uutta lapsen ihmisoikeuksia edistävää viranomaista. Työ on ollut luovaa ja sisällöllisesti palkitsevaa, mutta samalla kuormittavaa, koska toimistossa on liian vähän henkilökuntaa, Aula sanoo eron perusteluissaan.
Hän toivoo seuraajalleen parempia edellytyksiä tehtävien hoitamiseen.
– Suomen lapsiasiavaltuutetun toimistossa työskentelee valtuutetun lisäksi neljä henkilöä. Henkilöstömäärä on kansalliseen viranomaistehtävään sekä kansalaisten ja yhteistyökumppaneiden kysyntään nähden alimitoitettu, Aula perustelee.
Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa lapsiasiavaltuutetun toimistossa vastaavia tehtäviä hoitaa moninkertainen määrä henkilöstöä.
Lapsiasiavaltuutetun nimittää valtioneuvosto, jolle esityksen tekee peruspalveluministeri. Tehtävä on määräaikainen ja sama henkilö voi hoitaa sitä enintään kaksi viiden vuoden kautta. Toimisto sijaitsee Jyväskylässä ja toimii hallinnollisesti sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä.
Aula on hoitanut virkaa sen perustamisesta lähtien. Hänen toinen viisivuotiskautensa olisi päättynyt syyskuussa 2015. Hänet promovoitiin Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteen kunniatohtoriksi ansioistaan lapsen oikeuksien puolustajana kesällä 2013.
Aulalla ei ole vielä suunnitelmia työtehtävistään 1.5 jälkeen. Hänet on valittu Väestöliiton hallituksen puheenjohtajaksi 1.1.2014 alkaen.