Finanssipalveluja tarjoavan Mandatumin tammi-maaliskuun tulos painui 25,9 miljoonaa euroa tappiolliseksi, vaikka yhtiön operatiivinen kehitys jatkui vahvana.
Tappion taustalla oli IFRS-kirjanpitomuutos. Mandatum kertoi vaihtaneensa IFRS 17 -raportoinnissa käyttämänsä diskonttauskorkokäyrän maaliskuun lopussa parantaakseen tulosraportoinnin ennustettavuutta ja nettorahoitustuloksen läpinäkyvyyttä. Muutos aiheutti 36,2 miljoonan euron kertaluonteisen negatiivisen tulosvaikutuksen.
Yhtiön mukaan vaihdos ei kuitenkaan vaikuta Mandatumin kassavirtoihin, vakavaraisuuteen tai osingonmaksukykyyn. Yhtiön mukaan kyse on IFRS-tuloksen uudelleenjaksottumisesta, jonka vaikutuksen odotetaan tasoittuvan pitkällä aikavälillä. Ilman kertaluonteista vaikutusta konsernin tulos ennen veroja olisi ollut 10,3 miljoonaa euroa.
Yhtiön nettorahoitustulos oli -46,8 miljoonaa euroa, kun se viime vuoden vertailukaudella oli 51,8 miljoonaa euroa. Diskonttauskoron oletusmuutoksen lisäksi tulosta heikensivät alhaiset sijoitustuotot.
Raportoidut luvut jäivät analyytikoiden konsensusennusteista.
Mandatumin operatiivisesti tärkeä varainhoitoliiketoiminta jatkoi kasvuaan alkuvuonna. Hallinnoitavat asiakasvarat nousivat vuoden takaisesta 10 prosenttia 15,4 miljardiin euroon, ja nettorahavirta pysyi vahvana 248 miljoonassa eurossa. Palkkiotulos kasvoi 10 prosenttia 20,6 miljoonaan euroon hallinnoitavien asiakasvarojen kasvun tukemana.
– Mandatumille ensimmäinen neljännes oli epävakaasta ympäristöstä huolimatta onnistunut. Strategiamme ytimessä oleva pääomakevyen liiketoiminnan tulos kasvoi 35 prosenttia viime vuodesta ja oli 26,8 miljoonaa euroa. Pidän tätä erityisen tärkeänä merkkinä siitä, että tekemisemme etenee suunnitellusti ja tuloksen laatu kehittyy oikeaan suuntaan, toimitusjohtaja Petri Niemisvirta kommentoi yhtiön osavuosikatsauksessa.
Yhtiö arvioi varainhoitomarkkinan näkymien olevan edelleen suotuisat erityisesti korkotuotteissa, joiden kysyntää korkeampi korkotaso tukee.
Mandatum piti tämän vuoden näkymänsä ennallaan: palkkiotuloksen odotetaan kasvavan viime vuodesta, ja laskuperustekorkoisen kannan odotetaan supistuvan edelleen.