Saksalaisteologi Martti Luther siemaili Aamulehden mukaan suuret määrät oman vaimonsa, luostarista karanneen ex-nunna Katharina von Boran panemaa kotiolutta.
Olutpappina tunnetun 68-vuotiaan Lari Junkkarin mukaan juomassa oli kaksi kolmasosaa ohramallasta ja yksi kolmasosa vehnää.
– Väriltään sameahko, kellanruskea. Maku vähän hapan. Prosentteja noin kolme, Junkkari kertoo Aamulehdelle.
Viime vuoden lopulla Junkkari sekä Ylöjärven kirkkoherran Kimmo Reinikainen ja Helsingin Paavalin seurakunnan kirkkoherran Kari Kanala keksivät, että reformaatiota pitää juhlistaa mahdollisimman autenttisella Lutherin ajan oluella.
Nokian panimon ja panimomestari Riitta Sulkaman valmistama Armo lanseerattiin äskettäin Tampereella. Ensimmäiset tuopit nostettiin nuoriso- ja kasvatusalan ammattilaisten Nuori2017-tapahtuman iltariennoissa.
Reformaatiojuomista on ammennettu innostutusta muuallakin.
Laitilan panimo pullottaa Suomen uskonpuhdistajan Mikael Agricolan nimikko-olutta kahdessa vahvuudessa.
Stadin panimon Martin- ja Käthe -oluiden idea puolestaan on peräisin Kallion seurakunnasta Helsingistä.
Myös Savonlinnan seurakuntayhtymässä loiskuu luterilaisesti oma olut.
Lari Junkkari perusti neljä vuotta sitten Tampereelle olutseura Lutherin. Hän on toiminut koulutusyrittäjänä, työnohjaajana ja työyhteisövalmentajana. Hän on myös kirjoittanut useita kirjoja.





