Maksuttomat kotipalvelut laajemmalle joukolle sotainvalideja

Hallitus esittää, että maksuttomiin sosiaali- ja terveydenhuollon avopalveluihin oikeutettujen sotainvalidien joukkoa laajennetaan.

Jatkossa työkyvyttömyysasteen pitäisi olla vähintään kymmenen prosenttia korvauksen saamiseksi. Nykyisin raja on 15 prosenttia.

Avopalveluiden laajempi korvaaminen auttaisi sotainvalidien mahdollisuuksia selviytyä omassa kodissaan kotipalvelun, asumispalvelujen, liikkumista tukevien palvelujen, omaishoidon tuen sekä avosairaanhoidon turvin.

Ehdotettu lainmuutos koskisi sotainvalideja, jotka vahingoittuivat tai sairastuivat Suomen sodissa 1939-1945.

Vuonna 2017 asiakkaina kunnan avopalvelujen piirissä on keskimäärin noin 440 sotainvalidia, joilla on kymmenen prosentin työkyvyttömyysaste. Vuonna 2018 heitä arvioidaan olevan 350.

Sotilasvammalain muuttaminen aiheuttaisi lisäkustannuksia ensi vuonna arviolta 4,7 miljoonaa euroa ja noin 3,7 miljoonaa euroa vuonna 2018.

Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle torstaina. Lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa.

Mainos