Makkarakin on punaista lihaa – lohi ei

Vain joka kolmas suomalainen tunnistaa makkaran punaiseksi lihaksi. Lohta taas sellaiseksi väittää jopa kuusi prosenttia.

Tiedot käyvät ilmi Gallup Elintarviketiedon Lihalehdelle teettämästä kuluttajatutkimuksesta, josta kertoo Ruokatiedon Uutiset.

Punaisen lihan osuutta ruokavaliossa neuvottiin vähentämään tammikuussa julkaistuissa ravitsemussuosituksissa. Vakiintuneen suomalaisen määritelmän mukaan punaista lihaa ovat naudan, sian ja lampaanlihat.

Tutkimuksessa 74 prosenttia vastaajista laskee hevosenlihan punaiseksi lihaksi. Lampaan liittää tähän ryhmään 66 prosenttia, sianlihan 65 prosenttia, riistan 61 prosenttia ja lihaleikkeleet vain 43 prosenttia.

Siipikarjanliha osataan pääosin erottaa punaisesta lihasta. Sen puolesta äänesti vain kolme prosenttia suomalaisista.

Useimmin lihaa syövät pitivät lihalaatuja punaisempina kuin harvoin lihaa syövät. Poikkeuksena olivat kuluttajat, jotka eivät syö lihaa lainkaan. He pitivät lihoja kaikkein punaisimpina. Kaikkien lihalajien kohdalla naiset arvioivat miehiä useammin niiden olevan punaisia.

Viime vuonna suomalaisista 38 prosenttia kertoi syövänsä lihaa joka päivä, 42 prosenttia useita kertoja viikossa, 12 prosenttia noin kerran viikossa ja noin neljä prosenttia ei syö lihaa lainkaan.

Tällä hetkellä Suomessa syödään vuodessa henkeä kohti 77,5 kiloa lihaa luullisena raakapainona ilmaistuna. Siitä noin 55 kiloa on punaista lihaa. Viikossa punaista lihaa kulutetaan siis hieman yli kilo.

Mainos