Kari-Pekka Mäki-Lohiluoman mukaan uudessa ohjausjärjestelmässä on välttämätöntä ottaa käyttöön kuntatalouden rahoituskehys.
– Tämä tarkoittaa, että kuntien menot eivät saa nousta yli tietyn rajan, vaikka valtio lisäisi niiden tehtäviä, Mäki-Lohiluoma totesi kunta-valtiosuhdetta käsitelleen seminaarissa tiistaina.
Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimenpiteisiin liittyvän kuntatalousohjelman on tarkoitus sovittaa yhteen kuntien tehtävät ja velvoitteet sekä niiden rahoituksen kokonaisuus. Kuntatalousohjelma olisi sisällöltään nykyistä peruspalveluohjelmaa laajempi ja sisältäisi lakisääteisten tehtävien lisäksi myös kuntien muut tehtävät ja niiden rahoituksen.
– Perustuslain mukaisella rahoitusperiaatteella tarkoitetaan sitä, että valtion tulee varmistaa kunnille tehtäviä antaessaan, että kunnilla on edellytykset suoriutua tehtävistä. Tällä hetkellä rahoitusperiaate ei toteudu, sillä tehtäviä ja velvoitteita on lisätty pitkään samalla kun valtion rahoitusta eli valtionosuuksia on leikattu, Kuntaliiton lakiasiain johtaja Arto Sulonen totesi.
Kuntakokeiluja jatkettava
Kuntaliitto ehdottaa, että uuteen kuntalakiin otettaisiin myös yleiset säännökset kuntien mahdollisuuksista esittää ja toteuttaa erilaisia kuntakokeiluja.
– Kunnat tarvitsevat nyt laajaa toimintavapautta, sillä kuntien toimintaympäristö on monimutkainen ja vaikea. Kokeilujen avulla edistetään kuntien omaehtoista kehittämistä, jolla saadaan aikaan todellisia kustannussäästöjä, totesi Kuntaliiton tutkimus- ja kehitysjohtaja Kaija Majoinen.
Kokeiluissa vähennetään lainsäädännön asettamia velvoitteita, jotta kunnat voisivat vapaammin kehittää palvelujaan.
Kuntaedustajien keskuudessa toiveet erilaisille kokeiluille ovat lisääntyneet vuodesta 2009 lähtien. Syksyllä 2013 toteutetun kyselyn mukaan lähes puolet vastaajista koki olevan tarvetta uudenlaiselle vapaakuntakokeilulle, kuntajohtajista lähes 70 prosenttia piti sitä tarpeellisena.
Kyselyn mukaan runsas 60 prosenttia kuntaedustajista kokee, että nykyinen lainsäädäntö rajoittaa liikaa kuntien omaa harkintavaltaa palvelujen toteuttamistapojen ja -keinojen suhteen.