Hallituksen talousarvioesityksen mukaan tupakkaveroa korotetaan asteittain vuosina 2016–2019. Makeisille ja jäätelölle asetettu vero poistetaan.
Vuonna 2017 tupakkaveroa korotetaan kaksivaiheisesti, vuoden alusta sekä heinäkuun alusta. Lisäksi uuden tupakkalain myötä sähkösavukkeet tulevat markkinoille ja myös verotuksen piiriin.
Makeisten ja jäätelön vero poistetaan, koska Euroopan komissio on epäillyt veroon liittyvän kiellettyä valtiontukea veron ulkopuolelle jääville tuotteille. Samassa yhteydessä virvoitusjuomaveron veropohjaan tehdään muutoksia.





