Osallistuin vuonna 2016 USA:n republikaanien puoluekokoukseen Clevelandissa. Se oli juuri se kokous, joka valitsi Donald Trumpin presidenttiehdokkaaksi. Kokouksen yhteydessä oli kansainvälisille vieraille laaja-alainen ja korkeatasoinen seminaari, jossa käytiin läpi Yhdysvaltain politiikkaa, Trumpin esivaalivoiton taustoja ja USA:n roolia maailmassa.
Selväksi kävi, että republikaanipuolueen sisällä on vahvoja ryhmittymiä, joiden näkemykset joissakin asioissa ovat jopa vastakkaisia keskenään. Osa republikaaneista on edelleen George H.W. Bushin määrittelemän linjan takana, jossa kansainvälisellä yhteistyöllä ja kansainvälisillä instituutioilla on iso rooli. Valta puolueen sisällä on kuitenkin siirtynyt entistä enemmän niille, jotka ovat pitkään arvostelleet USA:n roolia maailman poliisina. Osa arvostelijoista kannattaa perinteistä eristäytymispolitiikkaa, osa haluaa vaan pienentää liittovaltion menoja leikkaamalla kansainvälisiä sitoumuksia.
Mieleeni jäi erityisesti se miten kokouksen yhteydessä edustajainhuoneen puhemies Paul Ryan, joka tuolloin Barack Obaman kauden lopulla oli käytännössä valtakunnan kakkosmies, korosti kansainvälisen yhteisön toimivuudesta huolehtiminen olevan USA:n etu. Logiikka on yksinkertainen. Jos maailmantalous yskii, USA:lla on eniten hävittävää.
Amerikkalaisilla on eniten ulkomaisia sijoituksia ympäri maailmaa. Yhdysvalloissa toimii myös eniten yrityksiä, jotka ovat globaaleja voittajia. Google, Facebook, Amazon ja monet muut tahkovat isoja voittoja ympäri maailmaa ja niiden menestys on suoraan riippuvainen siitä kuinka paljon ihmisillä ympäri maailmaa on varaa ostaa heidän palveluitaan.
Toisen maailmansodan jälkeen ja erityisesti Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen Yhdysvallat on ollut maailman ainoa suurvalta. Sen asema on sinetöity kansainvälisissä järjestöissä, joissa USA on monissa suurin rahoittaja ja myös suurin vallankäyttäjä. USA on myös käytännössä toiminut maailman poliisina. Jälkimmäinen rooli on toki aiheuttanut myös rajuja ristiriitoja, mutta isossa kuvassa USA:n rooli on ollut maailmanjärjestystä vakauttava.
Jos Trump valitaan uudelleen ja USA vetäytyy entistä enemmän kansainvälisestä yhteistyöstä, niin syntyy valtatyhjiö, jota pyrkivät täyttämään autoritaarisesti johdetut valtiot, kuten Kiina ja Venäjä. On vaikeaa kuvitella, että se olisi parannus suhteessa aiempaan. Joka tapauksessa tällainen muutos olisi valtava haaste Euroopan Unionille, jonka silloin olisi oikeasti kyettävä puhumaan yhdellä äänellä ja täyttämään USA:lta vapautuvaa aukkoa.
Donald Trumpin mielessä ovat vain ja ainoastaan marraskuun presidentinvaalit. On toki ymmärrettävää, että äänestäjä Wisconsinissa tai Floridassa ei tee äänestyspäätöstä sen perusteella, mitä tapahtuu kurdeille Turkin rajalla tai onko Afrikassa WHOn kautta rahoitusta terveydenhoidolle. Silti orjat vapauttaneen Abraham Lincolnin, sosialismin loppua vauhdittaneen Ronald Reaganin ja kansainvälisiä instituutioita puolustaneen George H.W. Bushin puolueelta olisi syytä odottaa parempaa.
Eristäytymispolitiikan suurin häviäjä on nimittäin Yhdysvallat itse. On selvää, että Yhdysvaltain talous ei kestä enää niin suurta kansainvälistä vastuuta kuin aiemmin. Vaatimukset eurooppalaisten suuremmasta panostukseensa omaan puolustukseensa ovat siten perusteltuja ja niitä kuultiin jo ennen Trumpia. Maailma kaipaa kuitenkin edelleen johtajuutta. Sitä ei kannattaisi omilla päätöksillä siirtää Washingtonista Pekingiin.
