Verkkouutiset

Ruotsiin ilmestynyt maitovalas on asiantuntijoiden mukaan sama eläin, jonka epäiltiin olevan Venäjän armeijan kouluttama, LEHTIKUVA / JORGEN REE WIIG

Maitovalas ilmestyi ruotsalaissatamaan – epäillään venäläisvakoojaksi

Ruotsin satamaan ilmestyi sunnuntaina poikkeuksellinen vieras, jonka uskotaan olevan Venäjän kouluttama vakoojavalas.

Eläimiä on koulutettu sotilas- ja tiedustelu- sekä muihin viranomaistehtäviin. Ruotsalaislehti Svenska Dagbladet kirjoittaa maan aluevesille ilmestyneen sunnuntaina maitovalaan, jonka uskotaan olevan Venäjän kouluttama vakoojavalas.

Hevoset ja koirat ovat tavanomaisia koulutettavia eläimiä. Suomessa valvontatehtävissä käytetään apuna armeijan valvontakoiria, jotka ilmaisevat vartiokierroksella hiljaisesti ohjaajalle ulkopuolisen läsnäolon ja käyvät vasta käskystä päälle. Sunnuntaina Ruotsin Länsi-Götanmaalle Hunnebostrandille ilmestyi poikkeuksellinen vieras, maitovalas. Valaan uskotaan olevan vakoilukäyttöön koulutettu maitovalas, jota kutsutaan Hvaldimir-nimellä.

Valas tavattiin ensimmäisen kerran Norjassa vuonna 2019. Tuolloin valaan selkään oli kiinnitetty kameran valjaat. Eläintä seurannut meribiologi Sebastian Strand Onewhale-organisaatiosta kertoo, ettei Venäjä ole koskaan ottanut vastuuta valaan kouluttamisesta.

– Venäläiset eivät ole virallisesti vahvistaneet eläimen omistusta. Mutta se, miten eläin käyttäytyy, johon se luultavasti koulutettiin, viittaa vahvasti sotilaalliseen koulutusohjelmaan, hän kertoo radiokanavalle lehden mukaan.

Vuosia valasta seurannut Strand kertoo olevansa varma, että kyseessä on sama valas.

Maitovalaiden esiintyminen Ruotsissa on erittäin poikkeuksellista ja edellisen kerran yksittäinen valas eksyi Ruotsin aluevesille kahdeksan vuotta sitten.

Villit maitovalaat eivät tavanomaisesti liiku rannikkovesillä ja pysyttelevät satojen metrien päässä rannikosta. Tämä kyseinen valas on liikkunut satamissa ja yrittänyt saada yhteyden ihmisiin. Asiantuntijoiden mukaan käytös viittaa siihen, että eläin on koulutettu.

Maitovalaiden käyttöä vakoilu- ja tiedustelutarkoitukseen on spekuloitu aiemminkin. Time-lehti uutisoi vuonna 2019 valaasta, jonka epäiltiin karanneen Venäjän armeijan koulutuslaitoksesta. Kylmän sodan aikaan 1960 Neuvostoliiton tiedetään kouluttaneen maitovalaita, delfiinejä, merileijonia sekä -karhuja. Eläimiä käytettiin vedenalaisten miinojen ja muiden laitteiden paikantamiseen.

Älykkäiden mesinisäkkäiden käyttö tiedustelutehtävissä ei ole mahdoton ajatus. Esimerkiksi maitovalas on verrattain helppo kouluttaa uimaan pitkiä matkoja reittiään kuvaten. Maitovalas on myös ainoa valas, joka voi kääntää päätään. Maitovalas tunnetaan myös nimellä beluga.

 

 

Uusimmat
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)