Maistraattien määrä lähes puolitetaan

Maistraattien toimipisteverkkoa on tarkoitus supistaa vuosien 2014–2019 aikana nykyisestä 41 yksiköstä 25 yksikköön.

Toimipisteverkkoon suunnitellut muutokset perustuvat torstaina julkaistuun Itä-Suomen aluehallintoviraston maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön johdolla toimineen työryhmän loppuraporttiin.

Työryhmän tehtävänä oli selvittää maistraattien toimipisteverkon sopeuttamista siten, että toiminta on tuloksellista, mutta silti asiakaslähtöistä.

Tehdyn tarkastelun perusteella työryhmä ehdottaa, että 16 maistraattien nykyistä yksikköä lakkaa ja niiden palvelut korvataan vaiheittain vuosien 2015–2019 aikana perustettavilla yhteisillä asiakaspalvelupisteillä. Muutamien suorite- ja henkilömäärältään pienten yksiköiden osalta työryhmä ehdottaa kuitenkin nopeampaa etenemistä.

Tarkempi aikataulu maistraattien yksiköiden korvaamiselle yhteisellä asiakaspalvelulla suunnitellaan tämän kevään aikana sen jälkeen. Siirtymisen yhteiseen asiakaspalveluun tapahtuu maakunnittain.

– Asiakaspalvelu 2014 -hanke tähtää siihen, että maistraattien ohella myös muiden valtion viranomaisten asiakaspalveluita tarjotaan jatkossa yhteisesti. Vaikka suuntaus on vahvasti sähköisiin palveluihin, on tärkeää turvata käyntiasiointi asiakkaille, jotka eivät pysty asioimaan pelkästään sähköisesti, sanoo kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkunen (kok.).

Maistraattien palveluja aiotaan yhteisen asiakaspalvelun käyttöönoton myötä tarjota myös monilla sellaisilla paikkakunnilla, joista maistraatti on jo aiemmin sulkenut oman toimipisteensä tai joissain maistraattien palveluja ei ole aiemmin ollut lainkaan tarjolla.

Maistraatin palveluja saa yhteisistä asiakaspalvelupisteistä palveluneuvojan antamana sekä maistraatin omien asiantuntijoiden antamana videoneuvotteluyhteydellä. Tiettyjä palveluita maistraattien asiantuntijat antavat paikan päällä yhteisissä asiakaspalvelupisteissä.

Työryhmä korostaa loppuraportissaan myös sitä, että henkilöstön aseman turvaamiseen täytyy kiinnittää muutosten yhteydessä erityistä huomiota.

Mainos