Kun jättimanner Gondwana hajosi nykyisiksi mantereiksi miljoonia vuosia sitten, repeämiseen johti Karoon magmapurkaus. Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen johtama tutkijaryhmä on nyt selvittänyt purkauksen vanhimpien kerrostumien syntyvaiheet, kerrotaan Helsingin yliopistosta.
Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimuksessa tarkasteltiin Karoon laavamuodostuman osaa, joka Gondwanan hajotessa repeytyi irti Afrikasta. Repeäminen alkoi mesotsooisella maailmankaudella valtavana magmapurkauksena, jonka hehkuvat laavatulvat peittivät alleen yli kolmen miljoonan neliökilometrin laajuisen alueen.
Magmapurkauksen vanhimmat kerrostumat löytyivät Etelämantereen Kuningatar Maudin maalta, jossa sijaitsee suomalaisten tutkimusasema Aboa.
Luomuksen yli-intendentti Arto Luttisen tutkimusryhmä onnistui määrittämään laavakerroksia lävistävien magmajuonien iät mikroskooppisen pienien kiteiden radioaktiivisten alkuaineiden isotooppisuhdemittauksilla. Kerrostumien uusi syntymalli viittaa magmojen syntyneen jopa 150 kilometrin syvyydessä.
Luomuksen, Geologian tutkimuskeskuksen ja australialaisen Curtin-yliopiston tutkijoiden yllätykseksi Etelämantereen magmapurkaukset osoittautuivat 188 miljoonan vuoden ikäiseksi, eli 6 miljoonaa vuotta vanhemmaksi kuin Karoon muissa osissa.
Magmapurkausten luultua pidemmällä kestolla voidaan arvioida ilmaan vapautuneen vulkaanisen hiilidioksidin ja rikin ympäristövaikutusta. Maailmanhistorian pahin massasukupuutto liittyi permikauden lopussa tapahtuneessa Siperian magmapurkauksessa vapautuneisiin kaasuihin. Myös Karoon magmapurkaus on liitetty joukkotuhoon.
– Nyt selvitetty magmapurkausten jakaantuminen pidemmälle ajanjaksolle selittäisi, miksi varhaisen jurakauden aikana lajeja kuoli sukupuuttoon melko vähän purkautuneen magman valtavaan määrään nähden, Luttinen selventää.
Geologisista kerrostumista voidaan Helsingin yliopiston tiedotteen mukaan päätellä, että valtavia mannermittakaavan magmapurkauksia on tapahtunut läpi maapallon kehityshistorian noin 10–20 miljoonan vuoden välein.
Tutkimus julkaistiin toukokuun lopussa arvostetussa brittiläisessä Oxfordin yliopiston kustantamassa Journal of Petrology -tiedejulkaisussa.