Heinäkuussa 1992 mafianvastaisen taistelun toinen symboli, tuomari Paolo Borsellino ja viisi hänen henkivartijaansa kuoli autopommin räjähdyksessä. Hänen kollegansa Giovanni Falconen, tämän vaimon ja kolme henkivartijaa Sisilian mafia Cosa Nostra räjäytti toukokuussa 1992.
Paolo Borsellino oli menossa tapaamaan äitiään Palermossa Via D’Amelio-kadulla sijaitsevaan kerrostaloon. Borsellino painoi katutason ovisummeria, ja samalla ulko-oven läheisyyteen pysäköityyn Fiat 126-henkilöautoon asennettu 80 kilon pommi räjähti.
Murhien toimeksiantaja, Cosa Nostran päälliköiden päällikkö Salvatore Riina tuli kertoneeksi asiasta vankilassa toiselle mafiosolle, mutta heidän keskusteluaan salakuunneltiin.
Riina kertoo, että pommin kaukolaukaisin asennettiin ovisummeriin. Kun tuomari painoi sitä, pommi räjähti. Cosa Nostra tiesi, että tuomari oli kyseisenä päivänä menossa tapaamaan äitiään ja iskun valmistelut tehtiin loppuun samana päivänä.
Riinan mielestä tämä oli suorastaan nerokasta, räjäyttihän tuomari tavallaan itse itsensä.
– Se oli neronleimaus, päälliköiden päällikkö kehuu.
Tähän mennessä murhan tutkimuksissa ei ole saatu selville, kuka pommin laukaisi. Siitä on epäilty Brancaccion mafiaperheen päällikköä ja Cosa Nostran toimintaa ohjaavan komission jäsentä Giuseppe Gravianoa. Falconen seurueen surmanneen pommin laukaisi San Giuseppe Jaton perheen päällikkö, niin ikään komission jäsen Giovanni Brusca.
Viranomaiset yrittävät nyt selvittää, pitävätkö Riinan puheet paikkansa.
Samaisessa keskustelussa Riina ottaa kontolleen myös Giovanni Falconen, tuomari Rocco Chinnicin ja Palermon prefekti, kenraali Carlo Alberto Dalla Chiesan murhat.
Chinnici, kaksi hänen henkivartijaansa ja ohikulkija kuolivat mafian autopommi-iskussa heinäkuussa 1983. Kenraali Dalla Chiesa, hänen vaimonsa ja henkivartijansa ammuttiin Palermossa elokuussa 1982.
Lähteet: Il Messaggero, La Repubblica