Sanomalehti La Stampan mukaan Itä-Sisilian Cataniassa toimivan Pillera-Puntinan mafiaperheen jäseneksi epäilty Salvatore Pillera on ilmoittanut verottajalle vuosituloikseen kymmenen euroa. Hänet pidätettiin vuonna 2012 ja hän sai viiden vuoden tuomion Hollannista Italiaan tapahtuvan huumekaupan rahoittamisesta.
Valtiovarainministeriön alainen veropoliisi tutki hänen todellisia tulojaan, ja takavarikoi viikonloppuna Pilleralta omaisuutta 600 000 euroa sekä rakennusyrityksen ja paperitavarakaupan.
Viranomaisten kiinnostuksen herätti se, että kympin vuodessa tienaava mies maksoi muun muassa säännöllisesti 2000 euron kuukausittaista lainakorkoa paikalliselle pankille. Lainalla mafioso oli ostanut kaksi kiinteistöä.