Asianajajien valituksen mukaan Bernardo Provenzanoa, 80, on kohdeltu epäinhimillisesti, koska häntä on pidetty Italian rikoslain 41 bis-pykälän mukaisessa eristyksessä vakavasti heikentyneestä terveydentilasta huolimatta. Lakimiehet vaativat Provenzanolle myös rahallisia korvauksia tämä kärsimyksistä.
Corleonen mafiaperheen johtaja Bernardo Provenzano nousi Cosa Nostran päälliköiden päälliköksi edeltäjänsä Salvatore Riinan pidätyksen jälkeen vuonna 1993. Provenzano toimi mafiajärjestö kiistattomana johtajana pidätykseensä saakka vuonna 2006. Hän ehti pakoilla viranomaisia ennen löytymistään yli 40 vuotta.
Provenzano on ollut keskeisesti mukana Cosa Nostran päätöksenteossa 1960-luvun alusta lähtien ja on siten vastuussa sadoista murhista, terrori-iskuista, ase- ja huumekaupasta sekä lukuisista muista rikoksista. Hänet on tuomittu useaan elinkautiseen.
Asiasta kertoo sanomalehti Corriere della Sera.