Maapallolla elämää paljon luultua aiemmin – ”20 vuotta sitten tämä olisi ollut pyhäinhäväistys”

Tuore tutkimus osoittaa, että elämää alkoi syntyä maapallolla paljon luultua aiemmin.

Amerikkalaisen Kalifornian yliopiston geokemian tutkijat ovat löytäneet todisteita siitä, että maapallolla oli elämää peräti 4,1 miljardia vuotta sitten. Löytö ajoittaisi elämän synnyn 300 miljoonaa vuotta aikaisemmaksi kuin ennen on uskottu.

Löydöksien perusteella maapallolla alkoi siis syntyä elämää verrattain pikaisesti sen jälkeen, kun planeetta muodostui 4,54 miljardia vuotta sitten.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Elämä maapallolla on saattanut alkaa lähes välittömästi. Oikeilla aineksilla elämää näyttää muodostuvan hyvin nopeasti”, geokemian professori ja yksi tutkimuksen tekijöistä Mark Harrison sanoo Kalifornian yliopiston uutissivustolla.

”20 vuotta sitten tämä olisi ollut pyhäinhäväistys”, hän luonnehtii.

Harrisonin mukaan jo aiemmat löydökset, jotka ajoittivat elämän synnyn 3,8 miljardin vuoden päähän olivat ”shokeeraavia”.

Tutkimus paljastaa myös, että elämää syntyi jo ennen 3,9 miljardia vuotta sitten tapahtunutta aurinkokunnan massiivista asteroidipommitusta. Sen aikana syntyivät muun muassa kuun kraatterit.

”Mikäli kaikki elämä maapalolla kuoli tämän pommituksen aikana, kuten jotkut tiedemiehet ovat väittäneet, on sen täytynyt alkaa alusta varsin nopeasti”, tutkija Patrick Boehnke toteaa.

”Maa ei ollut helvetti”

Poimintoja videosisällöistämme

Muinaisen Maan on pitkään uskottu olleen kuiva, autio ja lähes elinkelvoton. Mark Harrisonin tutkimusten mukaan tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

”Varhainen maapallo ei todellakaan ollut helvetillinen, kuiva, kiehuva planeetta. Emme ole löytäneet siitä mitään todisteita. Planeetta oli todennäköisesti paljon enemmän nykyisen kaltainen, kun aiemmin on luultu”, Harrison toteaa.

Harrisonin tiimin tutkimuksessa analysoitiin yli 10 000 Australiasta löydettyä zirkonia, jotka on voitu ajoittaa aivan maapallon syntyajoille. Tutkijat kuvaavat alun perin sulaneesta kivestä muodostunutta raskasta mineraalia ”aikakapseliksi”, joka säilöö ympäristönsä.

Osasta zirkoneita löytyi eräänlaisia kemiallisia fossiileja, nimittäin jäämiä grafiittista eli puhtaasta hiilestä. Hiili on orgaanisen elämän perusrakennusaine. Zirkoneista löydetty hiili on ajoitettu vanhemmaksi kuin itse mineraali, johon se on kiinnittynyt.

Harrison toteaa, ettei tiede tunne tällaiselle hiililöydölle muita mahdollisuuksia kuin biologisen alkuperän.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Tutkimus osoittaa, että universumissa voi olla runsaasti elämää”, Harrison sanoo.

Hänen mukaansa yksinkertaista elämää on syntynyt maassa nopeasti, mutta sen kehittyminen yhteyttäväksi elämäksi on kestänyt todennäköisesti miljoonia vuosia.

Kalifornian yliopiston tutkijoiden löydöksien koostumus viittaa siihen, että jäämät ovat peräisin elämänmuodoista, jotka kykenivät yhteyttämään.

Mainos