Brittiläisen Accun julkaiseman raportin mukaan lähes puolet kaikista tunnetuista kiertoradalla olevista kohteista katsotaan nykyisin käytännössä avaruusromuksi. Raportti perustuu Yhdysvaltain avaruusvalvontaverkoston Space Surveillance Networkin ja Space-Track -tietokannan tietoihin.
Raportti kertoo, että Maata kiertävistä 33 269 seuratusta kohteesta 17 682 on satelliitteja, 2396 käytöstä poistettuja rakettivaiheita, 12 550 romufragmentteja ja 641 tunnistamattomia kohteita. Siis 47:ää prosenttia kaikista kiertoradalla olevista kohteista voidaan jo pitää avaruusromuna.
Todellinen toimimattomien tai hallitsemattomien kohteiden osuus on vielä suurempi, sillä monet satelliitit ovat lakanneet toimimasta jo kauan sitten. Käytännössä noin puolet kaikista Maata kiertävistä kappaleista ei enää ole hallinnassa.
Suuria kappaleita – esimerkiksi vanhoja rakettivaiheita – on suhteellisen helppo seurata ja tarvittaessa väistää. Paljon suuremman uhan muodostavat pienet kappaleet, joita on vaikeampi havaita. Juuri ne useimmiten törmäävät toimiviin satelliitteihin.
Jopa pieni metallinpala voi avaruusnopeuksissa – noin 28 000 kilometriä tunnissa – vaurioittaa satelliittia vakavasti tai tehdä siitä täysin toimintakyvyttömän. Vuonna 2016 Kansainvälisen avaruusaseman Cupola-moduulin ikkunaan osui vain muutaman tuhannesosamillimetrin kokoinen fragmentti. Se jätti ikkunaan noin kuuden millimetrin levyisen kraatterin.
Tilanne pahenee: avaruuslaukaisujen määrä kasvaa, ja romua kertyy nopeammin kuin sitä ehtii poistua kiertoradalta. Raportin mukaan jokaista kymmentä avaruudessa olevaa satelliittia kohden on nyt noin seitsemän romukappaletta.
Avaruusromu jakautuu maiden kesken hyvin epätasaisesti. Raportin mukaan 12 550 tunnetusta kiertoradalla olevasta romukappaleesta 96 prosenttia kuuluu kolmelle toimijalle: Kiinalle, entisen Neuvostoliiton maille ja Yhdysvalloille. Kiina on aiheuttanut 34 prosenttia romusta, ja Yhdysvallat sekä entinen Neuvostoliitto kumpikin noin 31 prosenttia.
Osa romusta menettää vähitellen korkeutta ja palaa ilmakehässä, mutta prosessi kestää kauan. Avaruusjärjestöt yrittävät ainakin hidastaa ongelman kasvua. Esimerkiksi satelliitteja pyritään niiden käyttöiän lopussa “passivoimaan” poistamalla jäljellä oleva polttoaine ja sammuttamalla järjestelmät räjähdysten välttämiseksi. Insinöörit kehittävät myös materiaaleja, jotka palaisivat kokonaan ilmakehään palatessaan.
Teknologisesta kehityksestä huolimatta “puhtaan avaruuden” tiellä on vakavia esteitä. Ensinnäkin kustannukset ovat valtavat: jopa yhden kohteen poistaminen maksaa suunnattomia summia, ja tällaisia kohteita on kymmeniä tuhansia.
Toiseksi ongelma on oikeudellinen, sillä kansainvälisen oikeuden mukaan jokainen romukappale kuuluu edelleen sille valtiolle, joka sen laukaisi. Lisäksi on olemassa niin sanottu kaksikäyttöongelma: teknologiaa, jolla voidaan poistaa vanha satelliitti, voidaan käyttää myös avaruusaseena muiden maiden toimivien satelliittien tuhoamiseen.
Tämän vuoksi – samalla kun teknologioita ja oikeudellisia normeja vasta kehitetään – kiertoradasta tulee yhä ruuhkaisempi ja törmäysriski kasvaa jatkuvasti. Accun arvioiden mukaan ihmisten pään yläpuolella on nyt noin 15 500 tonnia avaruusromua.