Maan etelä- ja keskiosissa syytä varautua myrskypuuskiin

Myrskymatalapaine tuo maa-alueille myrskypuuskia sunnuntai-illan ja maanantain aamupäivän välisenä aikana.

Maan etelä- ja keskiosissa kannattaa varautua tuulivahinkoihin, vaikka useimmissa maakunnissa tuulet jäävät heikommiksi kuin Eino-myrskyn aikana.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sunnuntaina 1. joulukuuta pohjoisen ja luoteen välinen tuuli voimistuu alkuillasta alkaen Kokkola-Kuopio-Joensuu -linjan eteläpuolella hyvin puuskaiseksi.

Sunnuntai-iltana tuuli on voimakkainta läntisissä maakunnissa Pohjanmaalta Varsinais-Suomeen ulottuvalla alueella. Puuskissa tuulen nopeus yltänee 18–23 metriin sekunnissa. Yötä kohti tuuli alkaa heiketä mainituilta alueilta.

Maanantain vastaisena yönä ja maanantaiaamuna tuuli on voimakkaimmillaan ja voimistuu jälleen Suomenlahden rannikolla sekä idässä. Puuskissa tuulennopeus yltänee 20–23, paikoin n. 25 m/s. Maanantaina aamupäivän aikana tuuli heikkenee myös näillä alueilla.

Puuskainen tuuli voi kaataa puita ja aiheuttaa paikoin sähkökatkoja, sillä routatilanne on yhä heikko ja aikaisemmissa tuulitilanteissa vahingoittuneet puut kaatuvat tuulessa nyt helpommin.

Merillä myrskyää

Merialuilla lounaistuuli on jo sunnuntaiaamuna paikoin navakkaa sekä puuskaista. Pohjanmaan rannikolla, puuskissa tuulee 15–20 m/s. Samalla lounaistuuli voi voimistua lähelle myrskylukemia Selkämerellä ja Merenkurkussa.

Sunnuntaina päivällä lännen puolelle kääntyvä tuuli on tilapäisesti heikompaa, mutta myöhemmin iltapäivällä ja alkuillasta tuuli kääntyy pohjoisen ja luoteen välille sekä voimistuu ja Pohjanlahdella tuuli yltyy myrskylukemiin, noin 21–25 metriin sekunnissa.

Voimakkaimmat tuulet esiintyvät lounaisilla merialueilla. Yöllä tuuli voimistuu myös eteläisillä merialueilla myrskylukemiin. Merillä 25 metriä sekunnissa puhaltavia keskituulia on pari kertaa vuodessa.

Mainos