Taloustutkimuksen tekemän kyselyn mukaan 87 prosenttia suomalaisista kertoo olevansa melko tai erittäin onnellisia, kun vuonna 2010 luku oli 85 prosenttia.
Erittäin onnellisia oli 16 prosenttia. Erittäin onnellisten määrä on pudonnut kahdella prosenttiyksilöllä, mutta vastaavasti onnettomia on nyt vähemmän kuin kolme vuotta sitten.
Onni ei ole sidoksissa siihen. missä asuu, mutta naiset ilmoittivat olevansa hieman useamman onnellisia kuin miehet.
Erilaisia vastoinkäymisiä vuoden aikana kertoo kohdanneeksi kaksi kolmesta vastaajasta.
Psykologian emeritusprofessori Markku Ojasen mielestä suomalaiset ovat yllättävän optimistisia vielä laman aikanakin.
Taloustutkimuksen tekemään kyselyyn vastasi marras-joulukuussa 3 565 ihmistä. Virhemarginaali on 1,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.