Toisen maailmansodan loppua symboloineessa valokuvassa suudelman kohteena ollut Greta Zimmer Friedman on kuollut 92-vuotiaana, kertoo BBC. Friedman kuoli hänen poikansa kertoman mukaan keuhkokuumeeseen sairaalassa Richmondissa Virginiassa.
14. elokuuta 1945 otettu valokuva esitti 21-vuotiasta Zimmeriä ja laivastossa silloin ollutta George Mendonsaa suutelemassa New Yorkin Times Squarella. Friedman työskenteli kuvan ottamisen aikaan hammaslääkärin avustajana ja oli pukeutuneena työasuunsa.
Merimiehen ja hoitajan suudelma nousi länsiliittoutuneiden voiton riemun symboliksi.
Henkilöitä arvuuteltiin pitkään. Vasta 1980-luvulla varmentui, että kyseessä ovat Friedman ja Mendonsa. Toisin kuin kuvasta voisi päätellä, pari ei tuntenut toisiaan entuudestaan.
Friedman on kertonut, että kyse oli juhlinnasta, ei romanttisesta tapahtumasta. Mendonsa oli tarttunut Friedmaniin ja suudellut tätä yllättäen juhlistaakseen Japanin antautumista Yhdysvalloille. Mendonsa oli itse asiassa kuvanottohetkellä parasta aikaa treffeillä, ja Mendonsan tuleva vaimo näkyykin joissain kuvissa hymyilemässä taustalla.
‒ Ei se ollut ihmeellinen suudelma, Friedmanin tiedetään sanoneen.
Hän on myös kertonut, ettei tiennyt kuvasta ennen 1960-lukua, jolloin hän näki kuvan sen ottaneen Alfred Eisenstaedtin julkaisemassa kirjassa.