Maahantulon rajoitukset jatkuvat

Suomeen voi kuitenkin tulla kaikista maista esittämällä hyväksyttävän todistuksen täydestä rokotussarjasta.
Matkustajia Helsinki-Vantaan lentoasemalla. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA
Matkustajia Helsinki-Vantaan lentoasemalla. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Ulkorajaliikenteen rajoituksia jatketaan. Sisäministeriön mukaan Suomen rokotekattavuus ei ole vielä riittävä, ja vaara terveydenhuollon kantokyvyn ylittymisestä on edelleen olemassa. Tämän vuoksi 14. lokauuta. tehdyn päätöksen voimassaoloa jatketaan 28. marraskuuta asti.

Maahantulon rajoitukset poistettiin 18. lokakuuta alkaen EU:n vihreän listan maiden ja alueiden asukkailta. Vihreän listan mailla tarkoitetaan riittävän hyvässä tautitilanteessa olevia maita, joiden osalta Euroopan unionin neuvosto on päättänyt sallia vapaan matkustamisen EU:n alueelle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Listalle lisättiin 28. lokakuuta. Argentiina, Kolumbia, Namibia ja Peru. Samat lisäykset tehdään myös valtioneuvoston päätöksen liitteenä olevaan maaluetteloon 8. marraskuuta alkaen. Muiden kolmansien maiden osalta maahantulon rajoituksia jatketaan.

Jos rajoitusten piirissä olevasta maasta saapuva henkilö ei ole saanut täyttä rokotussarjaa, sallittuja maahantuloperusteita ovat paluu Suomeen, paluu muihin EU- tai Schengen-valtioihin, säännöllisen reittiliikenteen kauttakulku lentoasemalla tai muu välttämätön syy.

Mainos