Maahanmuutto ja sen voitto kasvoivat viime vuonna

Suomeen muutti viime vuoden aikana ulkomailta 31 940 henkeä. Määrä on 660 edellisvuotta suurempi ja suurin luku itsenäisyyden aikana.

Suomesta ulkomaille muutto lisääntyi myös hieman ja oli 13 890 henkeä, kertoo Tilastokeskus.

Nettomaahanmuuttoa kertyi viime vuoden aikana yhteensä 18 050 henkeä, mikä on 620 enemmän kuin vuotta aiemmin. Ulkomaan kansalaisten nettomaahanmuutto lisääntyi jonkin verran, 530 henkeä.

EU-maista Suomeen muutti viime vuonna 16 200 henkeä. Maahanmuutto EU-maista oli 160 henkeä pienempi kuin vuotta aiemmin. Muutto Suomesta EU-maihin lisääntyi sadalla hengellä ja oli 8 820.

Kuntien välisiä muuttoja oli 267 190, mikä on 8 770 vähemmän kuin vuonna 2012. Maakuntien välisten muuttojen määrä oli 123 340 ja se väheni 2 300 muutolla.

Maan sisäisessä muuttoliikkeessä määrällisesti eniten muuttovoittoa sai Uudenmaan maakunta ja toiseksi eniten Pirkanmaan maakunta. Uudenmaan voitto oli 4 250 ja Pirkanmaan 1 550 henkeä.

Määrällisesti eniten maassamuutossa väestöään menetti Lapin maakunta, jolla muuttotappio oli 810 henkeä. Kainuun suhteellinen muuttotappio oli suurin ja se oli yhdeksän promillea. Lapissa suhteellinen muuttotappio oli toiseksi suurinta. Neljätoista maakuntaa sai muuttotappiota kuntien välisessä muutossa.

Mainos