Työ- ja elinkeinoministeriön toteuttama kokeilu tehostaa maahanmuuttajien työllistymistä yksityisellä pääomalla. Siinä hyödynnetään vaikuttavuusinvestoimisen SIB-mallia (Social Impact Bond).
– SIB-mallissa uutta on se, että sijoittajat rahoittavat toiminnan ja kantavat taloudellisen riskin. Julkinen sektori maksaa vain todennetuista tuloksista – eli kun maahanmuuttaja työllistyy, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson.
Euroopan investointirahaston (EIF) ja kokeilun hankehallinnoijana toimivan Epiqus Oy:n välillä allekirjoitettiin sopimus sijoituksesta. Kotouttamisen SIB-rahastolle on nyt kerätty yhteensä 13,5 miljoonaa euroa. Se on Euroopan suurin SIB-rahasto sijoitetun pääoman määrässä.
– Hanke on ensimmäinen laatuaan Euroopassa ja seuraamme sen vaikuttavuutta tarkasti, koska se voi toimia mallina muille. Toivon menestystä kaikille niille, jotka hyötyvät hankkeen tarjoamista koulutus-, harjoittelu- ja työmahdollisuuksista, sanoo Euroopan komission työllisyydestä, kasvusta, investoinneista ja kilpailukyvystä vastaava varapuheenjohtaja Jyrki Katainen.
Maahanmuuttajien työttömyys on jo useiden vuosien ajan ollut noin 2,5-kertainen kantaväestöön verrattuna ja siirtymä työmarkkinoille selvästi pidempi. Kokeilussa maahanmuuttajien työllistymistä nopeutetaan tuomalla kotoutumiskoulutus työpaikoille ja räätälöimällä se työpaikan tarpeisiin.
– Maahanmuuttajien työllistyminen vahvistaa kuntien elinvoimaa ja Suomen talouskasvua. Maahanmuuton lisäännyttyä on entistä tärkeämpää nopeuttaa maahanmuuttajien siirtymistä työmarkkinoille, Jari Gustafsson sanoo.
Kokeiluun osallistuu yrityksiä aloilta, joilla on vaikeuksia löytää työvoimaa, esimerkiksi teollisuudesta, rakennus-, kauppa- ja palvelualoilta. Kokeilua toteutetaan tällä hetkellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa, ja sitä laajennetaan tarpeen mukaan alueille, joissa on työvoimapulaa.
Social Impact Bond -mallin on tuonut Suomeen Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra. SIB-hankkeessa määritellään tarkat tulostavoitteet sekä tavoitellulle hyvinvoinnille että taloudelliselle tulokselle. Tavoitteiden toteutumista mitataan säännöllisesti.
– Kotouttamisen SIB -hankkeen kokemuksia hyödynnetään myös tulevassa Työllisyys-SIB-hankkeessa, jonka tavoitteena on erityisesti nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistäminen, kertoo Gustafsson.
Hallitus päätti Työllisyys-SIB-hankkeesta puoliväliriihessä, ja se alkaa ensi syksynä.