Suomessa käydään juuri nyt vilkasta keskustelua maahantulosta. Tämä on aihe, joka jakaa mielipiteitä, herättää tunteita ja synnyttää helposti vastakkainasettelua. Silti juuri siksi meidän on kyettävä puhumaan siitä. Jos vaikeita kysymyksiä ei käsitellä avoimesti, ne jäävät kytemään pinnan alle ja rapauttavat luottamusta yhteiskuntaan. Kestävä ratkaisu syntyy vain siitä, että uskallamme keskustella vaikeistakin asioista kunnioittavasti ja tosiasioihin nojaten.
Monen suomalaisen huolena on, että maahantulijoiden pitäisi olla yhteiskunnalle enemmän voimavara kuin kustannus. Tämä liittyy hyvin konkreettiseen kysymykseen: pystyykö ihminen elättämään itsensä, maksamaan veroja ja kantamaan vastuunsa vai jääkö hän pysyvästi tukien varaan. On ymmärrettävää, että kansalaiset odottavat maahantulolta samoja pelisääntöjä kuin meiltä kaikilta muilta: oikeuksia, mutta myös velvollisuuksia.
Työperäinen maahantulo on monelle helpompi hyväksyä, sillä työ ja toimeentulo luovat perustan kotoutumiselle. Jos suomalainen yritys tarjoaa työpaikan, palkan ja työehdot kunnossa, miksi estää maahantuloa? Vastuun täytyy kuitenkin olla selkeä: jos työnantaja tuo työntekijän Suomeen, työnantajan on huolehdittava velvoitteistaan eikä jättää kustannuksia yhteiskunnan maksettaviksi. Näin työperäinen maahantulo tukee sekä taloutta että huoltovarmuutta.
Turvapaikkaperusteinen maahantulo on monimutkaisempi kysymys. Suomi on sitoutunut auttamaan hädässä olevia, ja niin kuuluu ollakin. Mutta auttaminen ei voi olla rajatonta eikä hallitsematonta. On tunnustettava rehellisesti, että kotoutuminen voi olla haastavaa, jos lähtötilanteena on esimerkiksi vähäinen koulutus tai hyvin erilainen kulttuuritausta. Euroopan eri maista löytyy esimerkkejä siitä, miten rinnakkaisyhteisöt voivat synnyttää jännitteitä ja jopa väkivaltaa, jos kotoutuminen ei onnistu. Siksi meidän on oltava tarkkoja siinä, että pysyvä oleskelu tai kansalaisuus edellyttää sitoutumista, työtä ja kielitaidon karttumista.
Perheenyhdistäminen, EU-maiden välinen vastuunjako ja opiskelijoiden oleskeluluvat tuovat keskusteluun omat ulottuvuutensa. Nämäkin on käsiteltävä rehellisesti ja käytännönläheisesti. On oikeudenmukaista, että vastuuta jaetaan EU:ssa tasapuolisemmin eikä niin, että yhden maan myöntämä lupa siirtää koko vastuun toiselle. On myös selvää, että Suomi hyötyy kansainvälisistä opiskelijoista, mutta opiskelijan polun tulee johtaa työelämään eikä pysyvään tukiriippuvuuteen.
Kaiken ytimessä on yhteiskunnan eheys ja kansalaisten turvallisuuden tunne. Suomalaiset auttavat mielellään, kun näkevät, että järjestelmä on oikeudenmukainen ja toimii. Oikeudenmukaisuus tarkoittaa sitä, että ne, jotka tekevät parhaansa kotoutumisen eteen, saavat mahdollisuuksia. Samalla se tarkoittaa myös sitä, että jos kotoutumisen edellytykset eivät täyty, palautukset toteutetaan johdonmukaisesti. Näin pidämme yllä luottamusta ja varmistamme, että auttaminen on kestävää.
Minulle tärkeintä on, että Suomi pysyy turvallisena, taloudellisesti kestävänä ja ehyenä. Se tarkoittaa, että emme ummista silmiämme ongelmilta, vaan puhumme niistä avoimesti ja rehellisesti. Samalla se tarkoittaa, että kohtelemme ihmisiä ihmisinä ja kannamme osamme vastuusta kansainvälisessä yhteisössä. Näiden periaatteiden varaan voidaan rakentaa keskustelu, jossa ei ole voittajia ja häviäjiä, vaan yhteisiä ratkaisuja Suomen parhaaksi.